lauantai 5. kesäkuuta 2010

Poliisi paskoi kansainvälisen epäjärjestyspäivän Turussa

Takku.net:

Turussa 35.5. järjestetty jo perinteikäs Epäjärjestyspäivän tapahtuma sai poliisin kimppuunsa. Tuomiokirkolta lähtenyt n.50 henkinen "maailmapallon puolustus marssi" kulki pitkin keskustaa huudellen Avaruusolioita ja marssilaisia vastustavia teesejä - ilmapallojen puolesta.

"Maan asukas! Liity Maailmapallonpuolustusvoimain jäseneksi, Puolustusvoimain lippupäivänä 4.6., meitä tarvitaan!

Vähimmäisvaatimuksena marssijoilta vaaditaan väriltään mustaa, harmaata ja/tai vihreää oleva univormu, sekä jonkinlainen ase, millä kukin näkee parhaaksi Maapalloa puolustaa. Lisäksi suositellaan foliohattuja, mustia lippuja, vesi-ilmapalloja (huom! esim. mitä tapahtui elokuvassa Maailmojen sota!) sekä banderolleja." (vapaakulttuuri.blogspot.com)

Epäjärjestykseen kehottavat ja avaruusolioita vastustavat huudatukset raikuivat Star Warsista tuttujen melodioiden säestäminä Turun Keskustassa päivän teeman mukaisissa epäjärjestyneissä, epämääräisissä muodostelmissa. Marssiin osallistuneilla oli aseistuksenaan pölynimureita, vesi-ilmapalloja, vispilöitä ja avaruusasuja.

Ryömien, pyörillä, kontaten ja kävelleen kulkeneen kulkueen saapuessa Mannerheiminpuistoon, palvomaan Maailmapallon suojelijan patsasta, useita partiollista poliiseja kävi puistossa istuvan juhlijan kimppuun ja kuumottamaan juhlaväkeä.

"Poliisi tulkitsi värikkään ja äänekkään kulkueen mielenosoitukseksi, josta ei kuitenkaan ollut tehty ennakkoilmoitusta. Poliisin mukaan naamioitumiseen julkisella paikalla vallitsee nollatoleranssi" -Turun Sanomat

Huivi naamalla oleskelleen marssilaisen kimppuun käyneitä kyttiä vastustamaan ryhtyi välittömästi kourallinen paikalla olijoita. Poliisi otti kiinni yhden vanginvapautuksesta epäillyn tytön ja kantoi käsiraudoissa autoon puistossa istuneen huiviin ja huppuun "naamioituneen" pojan.

Turun Sanomat uutisoi mielenosoittajien syyttäneen poliisia ”Tellukselle soluttautuneiksi plutolaisiksi”. Heidän mukaansa kommunikointi virkavallan kanssa ei onnistunut, koska ulkoavaruuden agentit eivät olleet omaksuneet Maan asukkaiden kieltä kunnolla.

– Plutolaiset ovat kaikkein pahimpia, koska Pluto ei ole edes planeetta, mielenosoittajat kritisoivat.

Juhlat jatkuivat poliisien tarkkailussa puheiden, musiikin ja Mannerheimin patsaan foliolakituksen merkeissä.

Kaksi putkaan raahattua maailmapallon puolustajaa päästettiin vapaaksi vasta seuraavana päivänä.

Toinen sai sakkoja virkavallan vastustamisesta, eikä naamiotumisesta, joka siis oli akuperäinen syy voimatoimiin ryhtymisessä. Kiinniotetun apuun tullutta henkilöä epäillään vangin vapauttamisesta.

vapaakulttuuri.blogspot.com, ts.fi, takku.net

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti