Joensuun talonvaltaajien tiedote 10.7.09
Torikatu 10:n valtaajien ja kaupungin väliset neuvottelut ovat kantaneet hedelmää: valtaajille on annettu käyttöön tila osoitteesta Jokikatu 8. Tila on otettu käyttöön sosiaalikeskuksena tiistaina 7.7. Tilat on luvattu kaupunkilaisten käyttöön toistaiseksi syyskuuhun asti. Jokikadun tilojen käyttöönotto on molempia neuvotteluosapuolia tyydyttävä väliaikaisratkaisu, mutta valtaajat korostavat, että toiminta torikatu 10:n puolesta jatkuu erityisesti sen suojelunäkökulmasta.
Alkuviikosta tiloja on siivottu ja sisustettu käyttökuntoon.- Ensimmäisinä päivinä tiloissa on käynyt useita kymmeniä ihmisiä, ja toivomme että kaupunkilaiset löytävät tiensä tänne sankoin joukoin. Tila on kaikille avoin ja kaikki ovat tervetulleita mukaan osallistumaan ja suunnittelemaan tulevaa toimintaa, tiloja avaamassa olleet kaupunkilaiset kertovat.
Turun Valtaajat onnittelevat Joensuuta voitokkaasta taistelusta epäkaupallisen kaupunkitilan puolesta ja toivovat Turun päättäjien ottavan oppia todellisista kulttuurikaupungeista Helsingistä, Tampereesta ja Joensuusta, joiden päättäjät mieluummin neuvottelevat talonvaltaajien kanssa kuin aloittavat kaupunkisodan. Erittäin ironisena yksityiskohtana pidämme faktaa, että Joensuu sai juuri Jokikadulta talonsa. Arvostaisipa Turkukin Jokikatuaan antamalla tilan kaupunkilaistensa käyttöön sen sijaan, että yrittää epätoivoisesti kolmatta vuotta myydä sitä laman keskellä ylikansalliselle rakennusyhtiö NCC:lle. Me emme ole Jokikatua unohtaneet...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kyllä Turkukin aikanaan taipuu, muuten jää 2011 kinkerit vain vastineeksi ylemmän keskiluokan tarpeeseen olla sitä ylempää luokkaa. Battle goes on...
VastaaPoistaKuulin puskaradiosta että tulevaisuudenpohtimiskokousta suunnitellaan lähipäiville? Puskaradio on hyvä, mut ehkä vois vielä kehittää...
Kun ottamiani kuvia laitetaan ylläolevan tapaan verkkoon, niin olisi mukavaa, että kysyttäisiin lupa. Lisäksi olisi mukavaa, että kuvaajan nimi ja julkaisu, josta kuva on lainattu mainittaisiin.
VastaaPoistaPasi Huttunen
Uljas