maanantai 31. toukokuuta 2010

Kansainvälinen epäjärjestyspäivä 35.5.


Maailmapallon Puollustusvoimain Marssi, kansainvälisenä epäjärjestyspäivänä 35.5.

Aikovatko marsilaiset tai plutolaiset hyökätä sivilisaatiotamme vastaan? Arvoisat Maan asukkaat: on jo korkea aika järjestäytyä Maailmapallonpuolustusvoimiksi, turvaamaan isän-planeettamme itsenäisyyttä! Kaikki platistit, tellistit ja muut isämmaapallolliset voimat yhtykää: kansainvälisenä epäjärjestyspäivänä 35.5. (4.6.) kokoonnumme Tuomiokirkon portailla klo 15 kaikille avoimeksi asekaartiksi, Maailmapallonpuolustusvoimiksi, ja marssimme näyttävästi kaupungin kaduilla, osoittaaksemme pelottavan mahtimme ulkoavaruuden muukalaisille!

Maan asukas! Liity Maailmapallonpuolustusvoimain jäseneksi, Puolustusvoimain lippupäivänä 4.6., meitä tarvitaan!

Vähimmäisvaatimuksena marssijoilta vaaditaan väriltään mustaa, harmaata ja/tai vihreää oleva univormu, sekä jonkinlainen ase, millä kukin näkee parhaaksi Maapalloa puolustaa. Lisäksi suositellaan foliohattuja, mustia lippuja, vesi-ilmapalloja (huom! esim. mitä tapahtui elokuvassa Maailmojen sota!) sekä banderolleja.

Marssi lähtee liikkeelle vähän klo.15 jälkeen Tuomiokirkon portailta, kulkee reittiä: Eerikinkatu -> Hansakorttelin ympäri kunniakierros -> Humalistonkatu -> Puutarhakatu -> Mannerheimin patsas. Marskin patsaalla lisäksi kunniamitalien jakotilaisuus sekä akustista musiikkia.

Torstaina 3.6. klo 17 alkaen foliohattujen, lippujen yms. askarteluiltama Art Safarilla (Kaskenkatu 15, keltaiset puutalot). Omat foliot ja mustat kankaat mukaan. Toivotamme kaikki Maailmapallon asukkaat tervetulleiksi!

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Kulttuurileiri perjantaina 7.5.2010!


Tule hieman ennen kello yhdeksää (9.00) oikeustalolle osoittamaan solidaarisuutesi viimekesäisestä Päiväkodin valtauksesta syytetylle. Oikeustalon edessä on mahdollisuus nauttia aamiaisbrunssi - paikan osoite
Sairashuoneenkatu 2-4.

Oikeudenkäynnin päätyttyä siirrytään kulkueena kävelykadulle. Siellä esitellään vapaata kulttuuria parin tunnin ajan, tuohan työvälineesi ja työsi paikalle! Tarjolla myös lämmintä ruokaa.

Kävelykadulta siirrytään Puolalanpuistoon puistojuhlaan, musiikkia luvassa. Kulttuurileirielämää aamusta iltaan!

Tarkentuvia aikatauluja ynnä muuta informaatiota voinee seurata täältä, foorumilta (http://dhost.info/ooo65) tai Facebookista Turku Squatin profiilista.

Näillä näkymin perjantaiksi on luvattu keväistä ilmaa, jipii.

(Foorumilta löytyy linkki paremman resoluution flaiereihin. Tulosta ja paa jakoon!)

torstai 29. huhtikuuta 2010

Jyri Jaakkolan muistolle ja Oaxacan taistelulle

Turun talonvaltaajat ilmaisevat syvän osaanottonsa Jyri Jaakkolan omaisille ja lähipiirille Oaxacan järkyttävien tapahtumien johdosta.

Jyri oli turkulainen Uuden Tuulen aktiivi, joka oli tuttu näky myös monilla turkulaisilla kulttuurikeskuksilla.

Kehotamme ihmisiä sytyttämään kynttilän tänään 29.4. klo 17:00 Jyrin muistolle ja Oaxacan tilanteelle.

Hyvää matkaa toveri!

Kunnioittaen ja kaivaten.



Lisää tietoa tapahtuneesta:
http://fifi.voima.fi/artikkeli/Vapaakaupan-uhrit/3460

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Satamakatu 27 - mitä sitten


Kulttuurikeskuksen häädön jälkeen Turku ei ole vaiennut. Mielenilmausten jälkimainingeissa Merimieseläkekassa Helsingissä ja Turun kaupunki ovat ottaneet Autonomisen kulttuuriyhdistys ry:n edustajia vastaan ja keskusteluja on käyty tilan vuokraamisesta. Tosin mitään konkreettista suunnitelmaa tai sitovaa aikataulua ei tietenkään ole annettu.

Merimieseläkekassa on ”alustavasti valmis” vuokraamaan Satamakatu 27:n tilat Turun kaupungille, joka edelleen vuokraisi sen yhdistyksemme kautta kulttuurikeskuskäyttöön. Noin yhden euron suuruisella vuokrasopimuksella kaupunkiin voitaisiin saada täksi kesäksi (ja miksei hamaan tulevaisuuteen saakka) autonominen tila, jossa pääsisimme toteuttamaan itseämme ilman jatkuvaa poliisikuumottelua, sähkölaitoksen häirintää ja hermoilua.

Vaadimme siis kaupungilta nopeita toimia. Jo puoli vuotta ”käsittelyssä” ollut kulttuurilautakunnan ehdotus vapaan tilan perustamiseksi on otettava päätöksentekoon kevään aikana ja Satamakadun avajaisia vietettävä kesän alussa!

Emme kuitenkaan voi lyödä toivojamme kaupungin läpipaskaan ja ontuvaan päätöksentekoon, tai jo kerran poliisit peräämme usuttaneen virkamiehen hyväntahtoisuuteen. Emme myöskään tee toiminnastamme ”edustuksellista peruskauraa” virallisen yhdistyksen kautta, joka muka ”edustaisi” meidän satapäistä erilaisuuttamme, motiivejamme tai haluamme elää ja toimia oikeasti erilaisessa ympäristössä.

Jos homma ei luista, me tiedämme mitä tehdä! Sopivien tilojen löytäminen ei ole ennenkään ollut meille ongelma.

Jos ei hyvällä, niin pahalla...

Turussa tullaan viettämään Autonomisen kulttuurikeskuksen avajaisia. Tänä kesänä. Vähintään kerran!



Kaupungin virkamiesten painostaminen on helppoa ja hauskaa:

Apulaiskaupunginjohtajan avustaja
Juha Rantasaari
040 5140 894

Apulaiskaupunginjohtaja
Jarkko Virtanen
050 5590 222

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Flaikkuja mielenosoitukseen




Tulostakaa flyereita jaettavaksi mielenosoituksessa ja tuokaa mukananne soittimia, maalaus- ja piirustusvälineitä ja mitä ikinä keksittekään. Vallaton kevät jatkuu auringon ja elävän musiikin merkeissä. Nähdään teatterisillalla klo. 14!

maanantai 19. huhtikuuta 2010

VAPAAN KULTTUURIN PROTESTI

Turun valtaajien kokousväki siirtyy välittömästi kaupungintalon eteen osoittamaan tyytymättömyytensä Satamakatu 27:n valtauksen häädön vuoksi. Tervetuloa mukaan mekastamaan!

Lisäksi huomenna:

MIELENOSOITUSJUHLA TIISTAINA 20.4.!

Kokoontuminen Teatterisillalla kello 14. Luvassa musiikkia, ruokaa ja pidäkkeetön vastalause kaupunginhallituksen aikaansaamattomuudelle. Vapaan kulttuurin puolesta, häätöä vastaan! Vallaton kevät jatkuu!

Tämän jälkeen kokous kello 19 Art Safarilla.

HÄÄTÖ

Valtaus on häädetty Turun poliisin toimesta tänään maanantaina 19.4. kello yhden ja kahden välillä.

Asia tulee pienoisena yllätyksenä, sillä TS uutisoi vielä puolen päivän jälkeen kiinteisön omistajan edustajan Merimieseläkekassan kiinteistöjohtaja Matti Jokisen kertovan, että "asiaa pohditaan nyt rauhallisesti 'eikä provosoiduta'.

- Meillä tai virkavallalla ei ole mitään tarvetta väkivalloin poistaa valtaajia näistä tiloista."

Kokoonnutaan tänään kello 17 Artsalla aprikoimaan jatkoa. Osoite on Kaskenkatu 15, keltaisen puutalon sisäpihalla olevan rakennuksen B-rappu. Tervetuloa!

Kaikki talolta kiinniotetut on päästetty vapaaksi!

Palautetta häädöstä vastaavalle Merimieseläkekassan kiinteistöpäällikkö Matti Jokiselle voi laittaa numeroon +358 (0)10 633 9940