sunnuntai 24. huhtikuuta 2011
Terassitalo häädetty, VKF Vartiovuorelle
Vapaan Kulttuurin Festivaalia varten pitkänäperjantaina 22.4. vallattu Terassitalo on häädetty rauhanomaisesti ilman pidätyksiä. Talolle jääneitä tavaroita voi tulla noutamaan talolta tiistaina 26.4. klo 12.
Festivaaliväki ilmaisee pettymyksensä Turun kaupungille ja toivottaa riemumieltä tilan siivoamiseen. Suunnitelmien mukaisesti Vapaan Kulttuurin Festivaali olisi päättynyt Terassitalolla maanantaina ja tila olisi jätetty siihen kuntoon kuin ennen valtausta. Vapaan Kulttuurin Festivaali ei kuitenkaan kanna kaunaa vaan antaa täyden tukensa Terassitalon vihkimiseksi kulttuurikäyttöön. Tiettävästi Turun autonomisen kulttuuriyhdistyksen edustajat ovat aikeissa tunnustella Kiinteistöliikelaitokselta mahdollisuuksia tilan vuokraamiseen.
Talonkokous teki päätöksen siirtää festarit Vartiovuoren puistoon, tervetuloa! Ohjelma jatkuu näillä näkymin ilman muutoksia. Illalla luvassa uusi kokous talon tilanteesta. VKF:n jatkumista uusissa olosuhteissa voi parhaansa mukaan tukea saapumalla paikalle ja tuomalla mukanaan esimerkiksi telttoja/katoksia/kulttuuria/kavereita/ruokaa/hauskutusta.
Taistelu Turusta jatkuu!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti