Tänään 10.6. Turun Valtaajat ottivat uudestaan haltuunsa kiinteistön osoitteessa Itäinen Pitkäkatu 21. Myös tämän valtauksen tavoitteena on avata autonominen kulttuurikeskus, jossa toimii mm. kahvila ja kirjasto. Ensimmäisenä iltana kulttuurikeskuksen ohjelmassa on elävää musiikkia, kansankeittiö ja tilataideteoksen rakentamista.
Viime ajan valtaukset eivät ole yksittäisiä tempauksia, vaan jatkoa jo vuonna 2006 Ratapihankadun valtauksella alkaneelle kamppailulle autonomisen kulttuurikeskiksen puolesta. Viime kevään Jokikadun valtaus oli esimerkki siitä, että tällaiselle tilalle löytyy tarvetta. Siksi on harmillista, että poliisin ja talojen omistajien linja tällä hetkellä näyttää olevan nollatoleranssi – meillä ei ole mahdollisuutta toteuttaa suunnitelmaamme, jos häätöilmoitus tulee 24 tunnin sisällä. Toivomme, että meille annettaisiin edes muutama päivä aikaa todistaaksemme, että autonominen kulttuurikeskus voi olla tärkeä osa Turun kulttuurielämää.
Kaupunki on antanut ymmärtää, ettei sopivia tiloja meidän toiminnallemme löydy. Tämä ei ole totta. Tyydymme vähään, ja olemme valmiita ottamaan vastuun tilojen kunnostamisesta. Esimerkiksi Jokikadun kiinteistö on ollut tyhjillään nyt kaksi vuotta, ja tietääksemme sitä ei ole vielä myyty lupauksista huolimatta. Olemme myös ehdottaneet toista ratkaisua, nimittäin että kulttuuritoimi tai joku muu kaupungin taho vuokraisi tilan meidän toiminnallemme, vaikka yksityiseltä omistajalta.
Noudattaisimme ilomielin lakia jos meillä olisi varaa siihen.
keskiviikko 10. kesäkuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti