sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Häätöuhka Rottingilla

Grillijuhla Rottingilla 7.6. keskeytyi kun pihaan saapuivat poliisit, jotka ilmoittivat Jarkko Milanin soittaneen hätäkeskukseen kiinteistössään olevista "tunkeilijoista". Poliisi kertoi antavansa valtaajien olla 7.6. illan rauhassa, mutta ryhtyvänsä 8.6. aamulla toimiin talon häätämiseksi.

Turun Valtaajat paheksuu syvästi Milanin selkärangattomuutta aamuisen keskustelun jälkeen, jossa tämä antoi valtaajien olettaa ettei aio soittaa poliisille näiden toimistaan. Ihmettelemme, miksei Milan voinut jatkaa hyvin alkaneita neuvotteluita, kertoa meille itse muuttuneesta päätöksestään tai pitää lupaustaan odottaa huomista kaupungin reaktiota tilanteeseen.

Turun Valtaajat on täysin valmistautunut häätöön. Tiedämme mitä on tehtävä, eikä meitä voi pelotella virkavallalla tai muulla väkivaltakoneistolla. Voitte häätää meidät kymmenen, sata tai tuhat kertaa eri taloista, mutta jokainen häätö vahvistaa taistelumielialaamme ja uskoamme asiaamme.

Autonomista kulttuurikeskusta ei voi estää. Odotamme seuraavaa siirtoanne...

Squat the world - no surrender - ´till every house is squatted!

Kuuntele viidakkorumpua (tai seuraa tätä blogia) lisäinformaatiota varten, päivitys tulossa aamulla 8.6.

2 kommenttia:

  1. Heippa,

    olin aluksi todella innoissani, kun kuulin hippien vallaanneen meidän takapihalla olevat tiilirakennukset. Ehkä tällä kertaa hommat sujuvat paremmin!

    Mutta ei. Saapuessani upeaan kulttuurikeskukseen, koko tila oli tyhjä. Seinälle oli tosin kirjoitettu isolla: "Leikitään vaan!", joka on käsittääkseni jonkinlainen vallankumouksellinen iskulauseenne.

    Joten sattuiko poliisi (anteeksi, tarkoitan tietenkin väkivaltakoneisto) lopettamaan vallankumouksenne niin äkillisesti, että grillimakkaranne (go vegan!) jäivät grillille? Vai pitikö vain päästä lämpimään nukkumaan. Meille olisi muuten mahtunut.

    Kaikkea hyvää,
    Teemu

    VastaaPoista
  2. Moi Teemu!

    Vaihdettiin siis paikkaa, häätöuhan takia. Seinäkirjoitus oli vihje seuraavasta paikasta, eli Päiväkoti. Ja valtaajat nukkuivat siis siellä, kovalla lattialla :)

    Niin ja makkarat olivat dyykattuja kaupan roskiksesta (terveisin vegaani joka söi maissia). Ja vallankumous ei lopu koskaan!

    VastaaPoista