sunnuntai 29. elokuuta 2010
Taideslummin rakennus alkaa!
Slummi rakentuu fiilispohjalta eikä mitään valmiita visioita rakennusten ulkonäöstä, lukumäärästä tai sijoittelusta ole, joten amatöörinikkaroitsijakin pääsee toteuttamaan talonrakennusvisioitaan.
Raavaille ja vähemmän raavaille raksailijoille tarjolla ruokaa neljän kieppeillä.
Tervetuloa!
maanantai 23. elokuuta 2010
Taideslummin suunnittelumiitti
perjantai 20. elokuuta 2010
Toimintapäivä: riemujuhlaa ja poliisiväkivaltaa
Turussa järjestettiin perjantaina 20. päivä Me Emme Odota -toimintapäivä autonomisen kulttuurikeskuksen saamiseksi kaupunkiin. Mielenilmaus oli suunnattu kaupungin kulttuuri- ja kiinteistöpolitiikkaa ja kaupunkitilan markkinavetoisuutta vastaan, vapaan kulttuurin ja häädetyn Squat Tommilan puolesta. Tilaisuudesta annettiin informaatio myös tiedotusvälineille, mutta illan aikana tapahtumia ikuisti ainoastaan dokumenttiryhmä.
Toimintapäivään otti osaa kaikkiaan noin viisikymmentä ihmistä. Omaehtoisen kulttuurin ystävät kokoontuivat kello 17 Vähätorilla ja siirtyivät kulkueena keskikaupungin halki. Kaupunkilaisille kansanliikkeen eetos välitettiin banderollein, ilakoin huudoin ja jaeltavin lentolehtisin, joissa valotettiin kulttuurikeskushankkeen päämääriä ja käytäntöjä. Toimintapäivän osallistujat päätyivät lopulta valtaamaan aution taloparin osoitteesta Ratapihankatu 12.
Illan aikana muisteltiin vuosien 2006 ja 2007 valtauksia, jotka kohdistuivat juurikin Ratapihankadun puutaloihin. Aikoinaan liikehdintä autonomisen kulttuurikeskuksen puolesta sai alkunsa Kulttuurikeskus Ratapihan perustamisesta kesällä 2006. Nyt valtaajat palasivat juurilleen protestiluontoisella valtauksella Ratapihan puitteissa. Vehmaalla sisäpihalla nautittiin elävästä ja levytetystä musiikista sekä taiteiltiin kankaanpainantatyöpajan muodossa.
Valitettavia piirteitä toimintapäivä sai vasta kello 11 maissa illalla, kun Turun poliisi suoritti intervention illanviettoon. Perusteluna toimi tuli, joka oli pantu alulle sorapohjaiselle kohdalle pihaa. Valkea oli ympäröity kivin, minkä lisäksi paloturvallisuutta valvoivat ihmiset välittömässä läheisyydessä. Viranomaiset perustelivat saapumistaan tulen aikaansaamalla vaaratilanteen riskillä. He eivät kuitenkaan koskaan ennättäneet sisäpihalle asti.
Autolla viereisen liikkeen pihaan ajanut poliisipartio kutsui luokseen kaksi ihmistä, jotka istuskelivat erillään muista ja sytytetystä tulesta. Toinen kutsutuista ihmisistä on ollut jo aikaisemmin tekemisissä Turun poliisin kanssa ja näissä yhteyksissä profiloitunut tavalla, joka ei viranomaisia miellytä. Henkilö kieltäytyi ja oli siirtymässä rauhallisena pois tilanteesta, kun poliisivirkailija tuli ja tarttui hänestä kiinni. Tässä vaiheessa henkilö pyysi apua, sillä hänen fyysistä koskemattomuuttaan oli loukattu. Kyseisessä yhteydessä hän myös yritti päästä irti virkailijan otteesta, mikä yllytti poliisin rajumpiin otteisiin. Pian tilanne jo eskaloitui tavalla, joka on traagisuuteen asti tyypillistä turkulaisen alakulttuuriväen ja Turun poliisin vuoropuhelulle.
Turun poliisi päätti taltuttaa henkilön painamalla tämän maata vasten. Avunhuudot mobilisoivat juhlaväen, joka saapui muodostamaan ihmismuurin henkilön ja tämän vapautta rajoittavien virantäyttäjien ympärille. Tilanne tarjouduttiin hoitamaan siten, että tuli sammutettaisiin ja kiinniotettu henkilö, jolla ei itse tulen kanssa mitään tekemistä, päästettäisiin vapaaksi. Turun poliisia ei kuitenkaan varsinainen väliintulon syy eli tuli tuntunut enää tässä vaiheessa kiinnostavan, vaan etusijalla vaikutti olevan virkavallan auktoriteetin iskostaminen. Paikalle hälytettiin kaksi muuta yksikköä, jotka edesauttoivat kiinniotetun henkilön sulkemista poliisiautoon. Tässä vaiheessa myös tilannetta taltioineita kuvaajia ajettiin kauemmaksi ja kiellettiin ikuistamasta virkavaltaa työssään. Kysymykset siitä, eikö poliisin soveltama voimankäyttö kestänyt päivänvaloa, jäivät vaille vastausta.
Toimintapäivän osanottajat osoittivat vastalauseensa protestilauluilla ja mitä suurimmalla paheksunnalla. Paikalle jääneet virkailijat tuntuivat menettäneen mielenkiintonsa tuleen, joka oli tässä vaiheessa vasta ylimalkaan kokoon poljettu, eivätkä he olleet halukkaita tarkistamaan tilannetta. Poliisin tarkoitushakuiselta vaikuttava provosoituminen on lähestulkoon yhtäläinen keväällä järjestetyn Maa ilma pallon puollustusjuhlan marssin jälkimaininkien kanssa. Myös tuolloin virkavalta käytti ylimitoitettuja voimakeinoja ilman varsinaista syytä, johtaen tapahtumat suurempaan konfliktiin, jonka juridisilla jälkipyykeillä oli harvinaisen vähän tekemistä tilanteen alkutekijöiden kanssa. Toimintatavan ongelmallisuutta pyrittiin selventämään virkailijoille selkokielisellä kommunikaatiolla, mutta opetussisältöjen toteutuminen jäänee tulevaisuuden näytettäväksi.
Autonomiset kulttuuritoimijat kiittävät toimintapäivän osanottajia ja toivovat, ettei Turun poliisin kostonomaiseksi tulkittava isku kaupunkilaisen oma-aloitteisuutta vastaan värjää liiaksi mielikuvia onnistuneesta illasta. Kulttuurien sota jatkuu, ja talonvaltausliike on Turussa voimiensa tunnossa. Kaikkia iltaa kuvanneita pyydetään lähettämään osuvat otoksensa osoitteeseen turkusquat@gmail.com.
Me emme odota, me toimimme.
Squat the world!
keskiviikko 18. elokuuta 2010
Kokous! 19! Art Safari!
maanantai 16. elokuuta 2010
Ehdotuksia flaikuiksi/tarroiksi!
"Esteettistä silmää omaavat tai sille pitkät haistattelevat - toimittakaa osoitteeseen turkusquat@gmail.com valmiita ehdotuksia tarrojen ja flaijerien sisällöstä - aiheena autonominen kulttuuri - talonvaltaus - alakulttuuripääkaupunkivuosi - ETC: vallataan kaupunkitila!"
sunnuntai 15. elokuuta 2010
Me Emme Odota -toimintapäivä!
TULKOON VAPAA TURKU! Yhtämittaisesti vuodesta 2006 jatkunut taistelu autonomisesta kulttuurikeskuksesta ei osoita loppumisen merkkejä. Kerta toisensa jälkeen turkulaisten luovat yhteisötilat tyhjennetään elämän merkeistä, viimeisimpänä Squat Tommila, joka häädettiin sunnuntaina 15.8.
Turun autonomiset kulttuurintekijät ja -ystävät eivät aio luovuttaa aktiivista toimijuutta autiotalojen omistajille ja Turun poliisille. Perjantaina... 20.8. vapaan kulttuurin tukijat kokoontukoot kello 17 Vähätorille pääkirjaston edustalle ottamaan osaa toimintapäivään. Sen tarkoituksena on esittää räväkkä vastalause Turun kaupungin edesvastuuttomalle kiinteistöpolitiikalle ja kaupunkitilan läpikapitalisoitumiselle, jotka vaikuttavat myös Squat Tommilan häädön taustalla. Emme aio seistä sivussa katsomassa, kun epäkaupalliset taiteen ja yhteisöllisyyden tyyssijat luokitellaan TVO:n tapaan pyöräkellaria alhaisemmiksi prioriteeteiksi. Katto autonomiselle kulttuurille saavutetaan ensikädessä vallattomien tilojen elinvoimassa.
Tule jakamaan elämänilosi ja mielenkiintosi toimintapäivään! Mitä enemmän väkeä, sitä vakuuttavampi on vaateemme kulttuurin irtolaisuuden lopettamisesta. Luvassa musiikkia, seuraa ja työpajatoimintaa. Mukaan musiikkivälineitä, mölyesineitä, banderolleja, lippuja, hullunkurisia hattuja ja lennokas mielentila!
Säävarausta ei ole.
Toimintapäivän FB-event
lauantai 14. elokuuta 2010
SQUAT TOMMILA HÄÄDETTY!
"Meihin sattui aivan vitusti."
Poliisi tunkeutui taloon varhain sunnuntaiaamulla. Valtaajat perääntyivät kellariin ja pitivät yhtä. Rauhanomaisuudesta huolimatta poliisi käytti väkivaltaisia voimakeinoja. Nyt kaikki kiinnisaadut kuusi valtaajaa ovat matkalla kohti poliisiasemaa.
Kaikenlaiset solidaarisuuseleet ja tukitoimet enemmän kuin suotavia! Poliisilaitokselle tulisi toimittaa vegaanista ruokaa - kiinniotettujen on mahdollista vastaanottaa myös mm. tupakkaa ja kirjoja, mutta kaikki tuomiset tutkii poliisi.
Hätäkokous kello 14 Vartiovuoren puiston korkeimmalla kohtaa. Valmistaudu toimimaan.
Me emme antaudu! Turku saa herätä aivan uudenlaiseen talonvaltausten sarjaan, ellei tiloja kulttuurin autonomialle ja ihmisten solidarialle saada pidettyä.
SQUAT THE WORLD!
Ilmianna autiotalo!
Ihmetyttääkö entisen ala-asteen tyhjilläänpito?
Haluaisitko nähdä laudoitetun naapuritalon pihassa
ennemmin akrobatiaa kuin vartiointiliikkeen auton?
Ole avuksi.
Turussa on liikaa tyhjiä taloja. Tästä huolimatta siat ja sikariporras katsovat, että näille tiloille parempaa käyttöä keksivät ja sen myös toteuttavat ovat verrannollisia pahimman laatuluokan rikollisiin. Kuulostaako muutoksen saumalta? Jos varsinainen barrikadeille nouseminen ei istu elämäntilanteeseesi / fysiikkaasi / mielentilaasi - ole meidän silmämme.
Lähetä tietoja kaikista Turun alueella sijaitsevista autioista taloista osoitteeseen turkusquat@gmail.com. Arvostamme eritoten seuraavia perustietoja:
- sijainti/etäisyys Turun keskustasta / kulkuyhteydet
- talon kunto
- sähkö/vesi
- tilojen koko, sijoittuminen ja soveltuminen omaehtoiseen kulttuuritoimintaan
- omistava taho
- talon historia ja tulevaisuus (naapureita voi jututtaa)
- ...
Pienimpiäkin tiedonmurenia arvostetaan! Kyseessä jatkuva haku, kunnes Turkuun on saatu pysyvä tila autonomiselle kulttuurikeskukselle. Osoite: turkusquat@gmail.com
Squat Tommila purjeet pulleina myötätuuleen
Julkinen talonvaltaus on jatkoa prosessille, joka jo viidettä vuottaan ajaa Turkuun autonomista kulttuurikeskusta. Vastaavanlaisia tiloja tunnetaan Suomessa niin Tampereella, Helsingissä kuin Joensuussakin. Tällä kertaa taustalla vaikutti myös vuosi 2011, jolloin Euroopan kulttuuripääkaupunki Turun odotetaan vaalivan kulttuurin moniäänisyyttä.
Tommilankatu 25:n talo vallattiin oletuksella, että tilan omistaa Turun kaupunki, joka päätti lakkauttaa rakennuksessa toimineen päiväkodin vuonna 2006. Lastentarhan puolustajat naapurustossa saivat päättävältä taholta lupauksen, että tilat varataan kunnallisen terveydenhuollon ja koulutuksen käyttöön. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kiinteistö myytiin Olavi Förbomille, joka on pitänyt taloa tyhjillään. Förbom vieraili valtauksella lauantaina ja ilmoitti tarkoituksenaan olevan purkaa rakennus. Sen tilalle on tarkoitus pystyttää liikekeskus. Hanke ei saa valtaajilta hyväksyntää, vaan he pyrkivät toimillaan kritisoimaan Turun kaupungin kiinteistöpolitiikkaa ja rahan valtaa. O. Förbum torjui kaikki tarjoukset vuokrasuhteen aloittamisesta.
Itse valtaus pyrittiin hoitamaan lähiympäristön rauhaa kunnioittaen. Tilan rauhanomaisen haltuunoton jälkeen lähtivät puhehenkilöt esittelemään autonomisen kulttuurikeskuksen ideaa ja luomaan suhteita uusiin naapureihin. Nämä suhtautuivat positiivisesti talon valtaamiseen. Paikalla kävi myös kiinnostuneita lähitienoon asukkaita, joille luonnehdittiin autonomisen kulttuurikeskuksen toimintaa ja käytänteitä. Perjantai-ilta vietettiin vallatulla talolla akustisen musiikin, turkulaisen underground-runouden ja lämminhenkisen tunnelmoinnin parissa. Tarjolla oli muun muassa yhteiskunnallista lukemistoa sopuhinnoin sekä ilmaista ruokaa.
Lauantai-aamuna talolla kävi virkavalta, joka vaati taloa tyhjäksi iltapäivään ja viimeistään kello 17 mennessä. Poliisi kertoi myös, että kiinteistönomistaja Förbom ei ollut suhtautunut kiihkottomasti valtaukseen, vaan oli myös kiristänyt Turun poliisin esimiehiä eron junailemisella. Päivemmällä valtauksella vieraili myös Turun Sanomien toimittaja, jonka kirjoittama artikkeli löytyy TS:n verkkolehdestä. Häätöuhasta huolimatta autonominen kulttuurikeskus keräili voimiaan ja päätti talonkokouksessa käyttäjiensä toimesta nimekseen Squat Tommila. Poliisin uhkauksia ei kuitenkaan vielä lauantai-iltana täytetty.
Valtaajat tukiryhmineen toivovat valtauksesta pitkäkestoista. Mikäli Tommilankadun tila häädetään on odotettavissa jatkoa talonvaltauksille Turussa. On noin kymmennen kuukautta siitä, kun autonomiset kulttuuritoimijat lähestyivät kaupungin edustajia kirjeellä, jossa tuotiin ilmi tarve vapaalle tilalle kaupungissa. Yksimielinen kulttuurilautakunta välitti eteenpäin aloitteen työryhmän perustamisesta aihetta puimaan. Aloitteen etenemisestä ei ole minkäänlaista tietoa.
Tällainen välinpitämättömyys ei anna luotettavaa kuvaa kulttuuripääkaupunki Turun johtoportaasta. On selvää, ettei Turkuun tulla saamaan autonomista kulttuurikeskusta ilman talojen valtaamista sekä jatkuvaa ponnistelua hankkeen kampanjoimiseksi. Valtaajien viesti kaupungin hallinnolle, liike-elämän harmaille eminensseille sekä epäilijöille kuuluu: me emme odota, me valtaamme. Toimiminen autonomisen kulttuurin, tavallisten kaupunkilaisten ja kaikkien muiden osapuolten yhteiseksi eduksi vaatii uudenlaista ajattelua, jossa yhdistyvät spontaanius, poliittisen perspektiivin taju sekä jäntevä rationaalisuus sen suhteen, saatetaanko autiot talot hyötykäyttöön. Rohkaisevia esimerkkejä löytyy ympäri maailmaa, toivon mukaan seuraavaksi myös Turusta.
Huomenna sunnuntaina Squat Tommila (Tommilankatu 25) kutsuu kaikki omalähtöisen kulttuurin ystävät talon tulevaisuutta linjaavaan talonkokoukseen kello 14:00. Jokainen on tervetullut ilmaisemaan itseään ja ajatuksiaan.
Squat Tommila purjeet pulleina myötätuuleen
Turku, elokuu 2010. Perjantaina 13. päivä arviolta sadan hengen joukko yksityishenkilöitä vapautti tyhjyydestään entisen päiväkodin pihapiireineen. Valtauksen kaukaisimmat osanottajat saapuivat Britanniasta, Floridasta ja Tampereelta todistamaan vapaan kulttuurin itämistä yläkulttuuripääkaupunki Turussa.
Julkinen talonvaltaus on jatkoa prosessille, joka jo neljättä vuottaan ajaa Turkuun autonomista kulttuurikeskusta. Vastaavanlaisia tiloja tunnetaan niin Suomessa Tampereella, Helsingissä kuin Joensuussakin, joten vaikuttaa siltä, että kulttuurikeskuksen puute juontuu ainoastaan kaupungin edustajien matalasta tahtotilasta. Tällä kertaa taustalla vaikutti myös vuosi 2o11, jolloin Euroopan kulttuuripääkaupunki Turun odotetaan lunastavan lupauksensa kulttuurin moniäänisyydestä, joka tällä hetkellä vaikuttaa toteutuvan ainoastaan mainoslehtisissä ja bussinkyljen kuvioinnissa.
Tommilankatu 25:n talo vallattiin oletuksella, että tilan omistaa Turun kaupunki, joka päätti lakkauttaa rakennuksessa toimineen päiväkodin vuonna 2006. Idyllisen lastentarhan puolustajat naapurustossa saivat päättävältä taholta lupauksen, että tilat varataan kunnallisen terveydenhuollon ja koulutuksen käyttöön. Ristiriitaisten tietojen valossa vaikuttaa kuitenkin siltä, että kiinteistö myytiin vähin äänin vanhan rahan monimiljoonikolle Olavi Förbomille, joka on uinuttanut taloa neljättä vuotta kryptanhiljaisuudessa. Tiukkaeleinen Förbom vieraili valtauksella lauantaina ja ilmoitti tarkoituksenaan olevan purkaa luovaksi yhteisötilaksi vihitty vuoden 1949 omakotitalo. Sen ja Kähärin kaupunginosassa suhteessa merkittävän viheralueen tilalle on tarkoitus pystyttää liikekeskus. Hanke ei saa paikallisen asujaimiston kaikupohjaa nauttivilta valtaajilta minkäänlaista hyväksynnän ripettä, vaan he pyrkivät toimillaan ilmentämään väkevää kritiikkiä Turun kaupungin epäilyttävää kiinteistöpolitiikkaa ja rahan vastaansanomuutta kohtaan. Talolla O. Förbum torjui kaikki tarjoukset vuokrasuhteen aloittamisesta. Kieltäydyttyään ottamasta vastaan vegaanista marjapiirakkaa hän syyllistyi laittomaan salakuvaukseen ja poistui paikalta.
Itse valtaus hoidettiin hienovaraisin elkein ja lähiympäristön rauhaa kunnioittaen. Oitis tilan rauhanomaisen haltuunoton jälkeen lähtivät puhehenkilöt esittelemään autonomisen kulttuurikeskuksen ideaa ja luomaan suhteita uusiin naapureihin. Näiden reaktiot vaihtelivat asiallisen neutraalista suoranaiseen riemuun. Solidaarisuuden eleinä saivat valtauksen osanottajat vastaan materiaalista tukea mm. yöpymistarpeiden muodossa. Paikalla kävi myös moniaita mielenkiintoa puhkuvia lähitienoon asukkaita, joille luonnehdittiin autonomisen kulttuurikeskuksen toimintaa ja käytänteitä. Perjantai-ilta vietettiin vallatulla talolla akustisen musiikin, turkulaisen underground-runouden ja lämminhenkisen tunnelmoinnin parissa. Tarjolla oli muun muassa yhteiskunnallista lukemistoa sopuhinnoin, ruokaa sekä intoa huokuvia kulttuurin ystäviä joka lähtöön.
Lauantai-aamuna talolla kävi virkavalta, joka vaati taloa tyhjäksi iltapäivään ja viimeistään kello 17 mennessä. Poliisista uskouduttiin myös, että kiinteistönomistaja Förbom oli repiä pelihousunsa valtauksen johdosta ja oli myöskin kiristänyt Turun poliisin esimiehiä eron junailemisella. Päivemmällä valtauksella vieraili myös Turun Sanomien toimittaja, jonka kirjoittama artikkeli löytyy TS:n verkkolehdestä.
Häätöuhasta huolimatta autonominen kulttuurikeskus keräili voimiaan ja päätti talonkokouksessa käyttäjiensä toimesta nimekseen Squat Tommila. Poliisin uhkauksia ei kuitenkaan vielä lauantai-iltana täytetty, vaan iltaa päästiin viettämään kitarataiteen ja vapaudesta nauttimisen merkeissä.
Valtaajat tukiryhmineen toivovat valtauksesta pitkäkestoista ja antoisaa laboratoriota vaihtoehdoille ja voitonjanon logiikan ulkopuolisille projekteille. Mikäli Tommilankadun tila häädetään ja sinetöidään jälleen haudanhiljaisuuteensa, on odotettavissa entistä ruudikkaampaa jatkoa talonvaltauksille Turussa. Erityistä pontta vaateille kaikille avoimesta kulttuuritilasta siivittää lähestyvä 2011 - ajallisesti lähennellään myös kymmentä kuukautta siitä, kun autonomiset kulttuuritoimijat lähestyivät kaupungin edustajia kirjeellä, jossa tuotiin ilmi tarve vapaalle tilalle kaupungissa. Yksimielinen kulttuurilautakunta välitti eteenpäin aloitteen työryhmän perustamisesta aiheen tiimoilta. Nyt tuo aloite lienee lojunut lähemmäs puoli vuotta apulaiskaupunginjohtajan pöytälaatikossa.
Tällainen melkeinpä systemaattinen välinpitämättömyys ei anna luottamuslausetta kultturelliuttaan mesoavan Turun johtoportaasta. On selvää, ettei Turkuun tulla saamaan autonomista kulttuurikeskusta ilman talojen valtaamista sekä jatkuvaa ponnistelua hankkeen kampanjoimiseksi. Valtaajien viesti kaupungin hallinnolle, liike-elämän harmaille eminensseille sekä epäilijöille on ykskantainen: me emme odota, me valtaamme. Toimiminen autonomisen kulttuurin, tavallisten kaupunkilaisten ja kaikkien muiden osapuolten yhteiseksi eduksi vaatii uudenlaista ajattelua, jossa yhdistyvät spontaanius, poliittisen perspektiivin taju sekä jäntevä rationaalisuus sen suhteen, saatetaanko autiot talot hyötykäyttöön. Rohkaisevia esimerkkejä löytyy ympäri maailmaa, toivon mukaan seuraavaksi myös Turusta.
Huomenna sunnuntaina Squat Tommila kutsuu kaikki omalähtöisen kulttuurin ystävät talon tulevaisuutta linjaavaan talonkokoukseen kello 14:00. Jokainen on tervetullut ilmaisemaan itseään ja visioitaan taikka vain haistelemaan uusia tuulia kaupunkikulttuurissa.
perjantai 13. elokuuta 2010
Talo vallattu!
Autonomisen kulttuurikeskuksen osoite: Tommilankatu 25 (kartta). Paikalle pääsee kävellen tai pyörällä (matkaa Turun keskustasta n. 2,5 km) sekä ainakin busseilla 11, 88 ja 110 - sekä muilla Satakunnantietä ajavilla linjoilla. Jääkää pois ennen Paalupaikka-kodintekniikkaliikettä Satakunnantiellä.
Turussa on perjantaina 13. elokuuta otettu rauhanomaisesti haltuun tyhjillään oleva kiinteistö, jonka omistaa Turun kaupunki. Vuonna 1949 rakennetussa omakotitalossa toimi vuoteen 2006 Tommilankadun päiväkoti, kunnes se lakkautettiin säästöjen nimissä. Nyt rakennus on kaupunkilaisten toimesta vallattu autonomiseksi kulttuurikeskukseksi omaehtoista kulttuuritoimintaa varten. Nykyisellään Turusta ei löydy vastaavanlaista tilaa, jossa jokainen yhteiskuntaluokkaan, ihonväriin tai muihin tekijöihin katsomatta voisi toteuttaa ja ilmaista itseään tasavertaisesti, taloudellista voittoa tavoittelematta ja ylhäältä saneltuja ehtoja noudattamatta. Ruohonjuuritason kulttuuri on avainasemassa myös kulttuuripääkaupunkivuotta 2011 lähestyttäessä - se, saako autonominen kulttuurikeskus jatkaa Tommilankadun tiloissa, on osaltaan koetus Turun kaupungin kulttuuritahdosta.
Neuvottelut Turun kaupungin kanssa autonomisen tilan saamiseksi ovat olleet kaupungin puolelta pysähdyksissä keväästä asti. Jo lähes vuosi sitten kulttuurilautakunta päätti yksimielisesti "esittää kaupunginhallitukselle perustettavaksi työryhmän suunnittelemaan ja viemään eteenpäin autonomisen kulttuurikeskuksen perustamista ja sille tilan vuokraamista nimellistä korvausta vastaan", mutta ei tässäkään olla edetty puheita pidemmälle.
Vallatun talon ohjelmaa pe 13.8 - su 15.8.:
Perjantai-ilta: talon haltuunotto, yhdessäoloa, tarjolla ruokaa ja ohjelmassa open stage mm. runoudelle ja akustiselle musiikille - ehkäpä juuri sinä voit tulla jakamaan luomuksesi taikka elämään mukana tunnelmassa. Mukaan instrumentit & mölyesineet, maalit ja pensselit, säkeet ja tanssiliikkeet.
Lauantai: aamupäivästä siivousta ja tilojen järjestelyä. Talonkokous kello 16 - kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita visioimaan kulttuurikeskuksen tulevaa toimintaa ja käytäntöjä. Mikään ei ole ennalta määrättyä, tule siis mukaan vaikuttamaan ja ideoimaan! Iltapäivän aikana myös tarjolla kahvia ja särvintä uteliaille, naapurustolle ja tiedotusvälineille, jotka pääsevät tutustumaan autonomisen kulttuurikeskuksen elämään. Illasta luvassa vapaata ohjelmaa, musiikkia ja muuta luovaa toimintaa.
Sunnuntaina: kello 19 Taideslummi-kokous, joka on kaikille avoin suunnittelumiitti vuoden 2010 Taideslummia varten. Yllätysten sattuessa kokous sovitusti Vartiovuoren puistossa!
Talon ohjelmat talonkokousta lukuunottamatta liikkuvaisella aikataululla ja vapaamuotoisella toteutuksella. Autonominen kulttuurikeskus tulee jatkamaan myös viikonlopun jälkeen niin pitkään, kuin Turun kaupunki sallii - tarvittaessa valtaamme uusia taloja joka ainut päivä, jotta Turkuun saadaan edes muutama neliö antiautoritaarista tilaa hengittää ja olla. Tällä kertaa meitä ei häädöin lannisteta - Kulttuurin autonomia / ihmisten solidaria!
Tule mukaan luomaan uutta ja elämään hetkessä!
SQUⒶT THE WORLD!
tiistai 10. elokuuta 2010
Kokous keskiviikkona klo 19!
maanantai 9. elokuuta 2010
sunnuntai 8. elokuuta 2010
Tilan Rauhanomainen Haltuunotto
"Jokaisen asvaltin alla on hiekkaranta
Me emme pyydä, me emme vaadi, me otamme, valtaamme!"
- Pariisi, toukokuu 1968
... Turku, elokuu 2010!
Kyllä - vapaa kulttuuri on tullut jäädäkseen. Perjantai 13. päivä aiomme ottaa käyttöömme tyhjillään olevan kiinteistön autonomiseksi kulttuurikeskukseksi. Emme kavahda mustia kissoja ja särkyneitä peilejä, sillä onni suosii rohkeaa.
Jälleen kerran meidän on osoitettava, että elämää on olemassa myös yläkulttuuripääkaupungin pinnan alla. Olet erinomaisen tervetullut pystyttämään Turkuun hierarkioista ja ennakkoluuloista vapaata keskittymää yhteistyölle ja luovuudelle. Luvassa leppeä ilta ja viikonloppu feat. ruokaa ja musiikkia, omaehtoista ohjelmaa ja poikkitaiteita. Tunnelmoi, visioi tulevaa talonkokouksessa ja ilmaise itseäsi: kulttuurin autonomia - ihmisten solidaria!
Kokoontuminen Turun linja-autoasemalla (Aninkaistenkatu 20) klo 17:30. Kaikenlaiset instrumentit, mölyesineet ja asianmukaiset banderollit mitä suotavimmat. Sadesäätä ei tarvitse pelätä. Myöhemmin saapuville: tilan sijainti päivittyy Vapaa kulttuuri Turussa -blogiin.
Tule ja tuo mukanasi ystäväsi ja kulttuurisi!
Levittäkää ilosanomaa!
Vapaa tila NYT!
Tapahtuman FB-event
maanantai 2. elokuuta 2010
Liskot juonii (miksemme siis mekin)
_________________________________________________________
Ensi torstaina 5.8. nähdään Vartiovuoren puistossa Tähtitornin edustalla klo 19 kulttuurikeskushankkeen merkeissä. Sadesäällä mennään palaveeraamaan Art Safarille. Valtaustoimintaa loppukesälle!
_________________________________________________________
Tiistaina 10.8. Luovan Kaaoksen keskuskomitea valmistautuu Taiteiden yön rientoihin klo 18 alkaen Art Safarilla (Kaskenkatu 15, viimeinen rappu). Luvassa megalomaanisen mielikuvituksellista hämmennystä pahaa-aavistamattomille turkulaisille.
_________________________________________________________
Sunnuntaina 15.8. miitataan Vartiovuorella puiston korkeimmalla kohdalla ideoimaan vuoden 2010 Taideslummia. Laajamittaisempi kutsu:
"Tule ideoimaan tämän vuoden Taideslummia!
Elämme edelleen kaupungissa, jossa autonomiselta kulttuuritoiminnalta puuttuu tilaa. Kaikkien kukkien ei anneta kukkia, sillä etupäässä suositaan vain kaupallisuutta ja voiton tavoittelua. Aidon yhteisöllisyyden on vaikeaa kasvaa ja pysyä hengissä tällaisessa kaupunkitilassa.
...Taideslummia ollaan järjestämässä tänä vuonna jo neljättä kertaa. Koska taiteelle, kulttuurille ja niihin kietoutuvalle yhteisöllisyydelle ei löydy kaupallisuudesta vapaata tilaa, on se jälleen kerran rakennettava itse. Tilaton taide slummiutuu jälleen viikoksi (?) yleiselle paikalle kaiken kansan kiusaksi ja iloksi.
Tarvitaan ainakin: ihmisiä, pakettiauto(ja), työkaluja, esiintyjiä, hyviä ideoita, koiria, kissoja, soittimia, pensseleitä, dyykkaajia, innostusta, runoja, tarinoita, työpajoja, puumateriaalia, kyhääjiä, köyttä, rakkautta, radikalismia, höpöttäjiä, hengaajia, nauloja, sahoja, lauluja, pressua ja yöpyjiä!
Tule miittiin vaikuttamaan Taideslummin tämänvuotiseen ilmenemismuotoon! Kaikki ovat tervetulleita. (sateen sattuessa siirrymme sisätiloihin Art Safarille...)"
- suunnittelumiitin FB-event
_________________________________________________________