Keskiviikkona 9.12.2009 on
TUKIKEIKKA
Turun autonomisen kulttuurikeskuksen puolesta.
Paikan tarjoaa TVO, vielä kun voi!
Rehtorinpellonkatu 4-6 C, Turku.
Esiintymässä ainakin:
- Hannibal a.k.a. Streets of Nekala
- Sakea (sis. Kajo, rapin SM)
- Ronskibiitti!
Sisäänpääsy vain kolme (3) euroa!
Tarjolla on pientä kolikkoa vastaan myös Turun Valtaajat -oheistuotteita ja vegaanista ruokaa.
Olisi aika kivaa, jos tulisit!
tiistai 17. marraskuuta 2009
maanantai 2. marraskuuta 2009
Mielenosoitus talonvaltausoikeudenkäynnistä 19.11.
Suvi, Janna ja Marko ovat syytteessä kevään ja kesän 2008 Jokikadun valtauksista. Syytekohtina on vahingonteko x 2, haitanteko virkamiehelle, hallinnanloukkaus x 2 ja niskoittelu poliisia vastaan. Asianomistajina ovat Turun kaupunki ja Turun kaupungin tilalaitos, jotka vaativat vahingonkorvauksia 911,57€ mm. kolmesta Abloy-lukosta ja Jokikadun pihalla olevasta vajasta (joka muuten ei ole edes kaupungin omistama rakennus).
Aamu on varhainen, mutta solidaarisuustoiminta on tärkeää. Tule siis osoittamaan mieltäsi ennen klo 9:00 alkavaa oikeudenkäyntiä Turun Käräjäoikeuden eteen. Kyltit, banderollit ym. mukaan ja valtaajia tukemaan!
Mielenosoitus to 19.11. klo 8:45 Turun Käräjäoikeus, Sairashuoneenkatu 2-4
Lehdistötiedote
Julkaisuvapaa heti
Torstaina 19.11.2009 klo 9:00 Turun Käräjäoikeudessa käsitellään kolmen kulttuurikeskus Jokikadun vuoden 2008 talonvaltaajan syytteitä. Henkilöitä syytetään hallinnanloukkauksesta, vahingonteosta, haitanteosta virkamiehelle ja niskoittelusta. Vahingonkorvauksia Turun Kaupunki vaatii 911€.
Ennen käsittelyn alkua Turun Valtaajat järjestää solidaarisuusmielenosoituksen syytetyille Käräjäoikeuden edessä klo 8:45. Mielenosoitus vaatii talonvaltaamisen laillistamista, autonomista kulttuurikeskusta Turkuun ja syytettyjen vapauttamista syytetteistä. Mielestämme talonvaltaus ei ole rikos ja on absurdia sirkusta, että poliisi ja oikeuslaitos käyttävät oikeiden rikollisten jahtaamisen ja tuomitsemisen sijaan resurssejaan ahdistellakseen ja rangaistaakseen ihmisiä, joiden ainoa tavoite on tarjota työtiloja taiteilijoille ja ilmaista kulttuuria kaikille kaupunkilaisille.
Taistelu autonomisesta kulttuurikeskuksesta ei pääty Turussa tähän. Talonvaltaukset jatkuvat, kunnes saamme mitä haluamme.
Squat the world - no surender!
Turun Valtaajat
http://vapaakulttuuri.blogspot.com/
http://autonominenkulttuurikeskus.blogspot.com/
Vahingonkorvaussyytteet voisi oikeudenmukaisuuden nimissä kohdistaa myös poliisiin
maanantai 12. lokakuuta 2009
LOPPU ASUNNOTTOMUUDELLE! - MIELENOSOITUS ASUNNOTTOMIEN YÖNÄ
Lauantaina 17.10 vietetään YK:n julistamaa köyhyyden ja syrjäytymisen vastaista päivää.
Järjestämme samaisena lauantaina Turussa mielenilmauksen ja väkivallattoman kansalaistottelemattomuusaktion ja valtaamme talon osana valtakunnallista Asunnottomien Yö -tapahtumaa. Mielenilmauksen lähtökohtana on jokaisen ihmisen perusoikeus asumiseen, omaan kotiin.
Myös Helsingissä järjestetään samaan aikaan Lopetetaan asunnottomuus -mielenosoitus, edullisten vuokra-asuntojen puolesta asunnottomuutta vastaan.
Lisätietoa: asuntotoiminta.blogsome.com
Kokoonnumme mielenilmaukseen lauantaina 17.10 klo 17.00 Teatterisillalla, josta kuljemme kulkueena vallattavan tilan luo.
Tule sinäkin! Ja ilmaise mielipiteesi kaupungin asuntopolitiikasta banderollein ja kyltein. Vallatulla tilalla tarjolla ilmaista kasvishernekeittoa ja lämmintä juotavaa, musiikkia ja puheita.
Järjestää Asuntotoiminta-Turku: asuntotoimintaturku.blogspot.com
Tunnisteet:
2009,
asunnottomien yö,
loppu asunnottomuudelle,
turku
maanantai 28. syyskuuta 2009
Valtavia sakkoja Jyväskylän valtauksen tukidemosta
Aprillipäivänä 2008 tapahtui Jyväskylän ensimmäinen talonvaltaus sitten 90-luvun, kun kirjava ihmisjoukko valtasi elokuusta 2006 tyhjillään olleen Senaatti-kiinteistöjen omistaman ja Jyväskylän yliopiston vuokraaman rakennuksen.. Tuloksena oli valtavat korvausvaatimukset valtaajilta – yhteensä noin 30 000 euroa. Osa valtaajista halusi vastustaa yliopistolain uudistusta ja osa toivoi tiloja kulttuurikeskukselle. Valtaus kuitenkin päättyi poliisin massiiviseen talon piiritykseen, rynnäkköön, tyhjentämiseen ja parinkymmenen ihmisen kiinniottoon sekä korvausvaatimuksiin.
Oikeudenkäynti tilassa olleita vastaan käytiin 23.9 Jyväskylässä. Solidaarisuuden osoituksena järjestettiin Turussa samaan aikaan tukimielenosoitus valtion omisteisen Senaatti-kiinteistöjen toimiston edessä. Tapahtuma oli laillinen, ilmoitettu mielenosoitus joka sujui järjestäjien puolelta rauhallisesti noin 15 ihmisen voimin. Klo 15:00 - 16:30 välisenä aikana väki kokoontui paikalle kahden banderollin kanssa hiljaiseen mielenilmaukseen.
Passiivisen vastarinnan tuloksena neljä ihmistä otettiin kiinni ja päiväsakkoja jaettiin käsittämätön 40-80 per henkilö ja osa päästettiin putkasta vapaaksi vasta seuraavana päivänä. Määrä on todella suuri siihen nähden että sakkojen kohteet istuivat ainoastaan Senaatti-kiinteistöjen rappusilla eivätkä suostuneet siirtymään poliisin pyynnöstä. Tämä oli heidän ainoa rikoksensa. Liikennettä tai toimiston työntekijöiden kulkua ei estetty. Sakot ovat suurimmat Turussa, mitä talonvaltauksesta tai sen tukitoiminnasta on tiedossa. Poliisit vetosivat mm. siihen että tila on yksityinen, jolloin mielenosoittajien olisi pitänyt pysyä koko aidatun alueen ulkopuolella. Poliisin suorittamat selätykset olivat osittain hyvin ikävää nähtävää ja osoitus täysin ylimitoitetusta voiman käytöstä.
Turun demon jälkeen Senaatti-kiinteitöjen ikkunat rikottu.

lauantai 26. syyskuuta 2009
JKL: Tiedote
Jyväskylän valtausoikeudenkäynnissä hämmennystä ja epätietoisuutta - tuomio tulee lokakuussa
Kerron tässä yleisluontoisesti oikeudenkäynnin kulusta Jyväskylän käräjäoikeudesta. Tukimielenosoituksista ja valtauksen ideologiasta on kirjoitettu jo paljon, joten pitäydyn oikeudenkäynnin puheenvuorojen referoinnissa.
22. ja 23. syyskuuta Polaarin valtaus eteni oikeudenkäyntiin asti. Meistä 21 syytetystä paikalla oli 18 asianajajineen. Yksi syytetyistä oli kuollut ja kahta ei kyetty tavoittamaan. Lisäksi oikeudenkäynnissä olivat läsnä Jyväskylän yliopisto ja Senaatti-kiinteistöt, sekä todistajina yksi arkkitehti ja neljä häätöön osallistunutta poliisia.
Syyttäjä vaati kaikille meille 18 syytetylle tuomiota törkeästä vahingonteosta ja hallinnan loukkauksesta. Perusteena olivat läsnäolo kiinteistössä ja kiinteistön ja sen kalusteiden maalipintojen vauriot. Lisäksi useimmille vaadittiin tuomiota niskoittelusta ja muutamalle haitanteosta virkamiehelle. Noin 30 500 euron vahingonkorvauksia syyttäjä vaati yhteisvastuullisesti maksettavaksi. Tämä tarkoittaisi sitä, että meistä pääosin opiskelijoista koostuvasta syytettyjen joukosta työssäkäyvät joutuisivat pulittamaan näitä korvauksia muidenkin edestä.
Syyttäjä väitti lehdistölle haastatteluja antaneiden kolmen henkilön olevan valtausoperaation johtajia ja siten erityisessä vastuussa. Raskauttavina tekijöinä hän piti myös mm. sitä, että yhdellä syytetyllä oli ollut tietokone mukanaan, ja sitä, että toisella oli mukanaan keittolevy. Yhden syytetyn kohdalla pudonneen avaimen tavoittelu oli tulkittu niskoitteluksi.
Puolustuksen asianajajat ja syytetyt olivat pitkälti konsensuksessa. Puolustusasianajajat tähdensivät, että koska Polaari on ollut tyhjillään vuodesta 2006, alle vuorokauden kestäneestä valtauksesta oli vain vähäistä haittaa, jolloin se ei täytä hallinnan loukkauksen tunnusmerkkejä. Mitä tulee vahingontekoon, korvausvaatimuksia pidettiin ennenaikaisina (koska esimerkiksi kuitteja siivousoperaatiosta tai uusien kalusteiden hankinnasta ei ollut esittää) ja ylimitoitettuna. Lisäksi puolustuksen mukaan valtauksella ei ollut yhteistä päätöstä seinien maalaamisesta, joten yhteisvastuullisuuskin olisi aiheetonta. Puolustus oli sitä mieltä, ettei vahingontekoa voida missään nimessä pitää törkeänä. Tuotiin esille myös, että koska talo ollaan joko purkamassa tai kunnostamassa perusteellisesti, mitään korvattavaa vahinkoa ei ole tapahtunut.
Kukaan syytetyistä ei myöntänyt osallistuneensa seinien maalaamiseen. Yksi, erittäin hermostuneelta vaikuttanut syytetty joka oli sanojensa mukaan ehtinyt viettää talolla vain pari tuntia, antoi epämääräisiä lausuntoja koskien seinien maalaamista. Muut syytetyt eivät olleet nähneet kenenkään maalaavan seiniä. Korostettiin, että väen vaihtuvuus talolla oli ollut suurta. Koska kesti kauan ennen kuin talossa rikki ollut ikkuna korjattiin, eikä talolla myöskään ollut vartiointia valtauksen ja kuntotarkistuksen välillä, valtauksen jälkeenkin on saatettu maalata.
Erikoinen piirre oli niskoitteluun liittyvä seikka: syytetyt olivat yksimielisiä siitä, etteivät olleet kuulleet poliisin poistumiskäskyä. Todistajina olleet rivikytät kertoivat kuulleensa, että joku heidän esimiehistään oli neuvotellut puhelimitse valtaajien edustajan kanssa, joka oli sanonut, etteivät valtaajat aio poistua vapaaehtoisesti. Kukaan ei kuitenkaan osannut sanoa, kuka näitä neuvotteluja oli käynyt ja kenen kanssa, tai oliko neuvotteluja ylipäätään tosiasiassa käyty kenenkään valtaajan kanssa. Syytetyillä ei ollut tietoa, että kukaan talolta olisi käynyt poliisin kanssa puhelinneuvotteluja. Todistajina olleet poliisit kertoivat, ettei heillä ollut operaatiossa mukanaan kovaäänistä tai megafonia.
Senaatti-kiinteistöjen edustajan lausunto oli erikoisen mielenkiintoinen. Heitä edustamaan oli valittu henkilö, jonka vastuualueeseen Polaari-rakennus ei kuulunut, ja tämä mies väittikin kiinteistön olevan kaksikerroksinen. Todellisuudessa kerroksia on kolme. Pyydettäessä täsmennystä suuriin vahingonkorvausvaatimuksiin hän kertoi niiden perustuvan neliömäärään, muttei osannut edes arviolta sanoa, monestako neliöstä oli kyse. Hän myös paljasti, ettei kiinteistöön tehdyssä kuntotarkastuksessa ollut selvinnyt sisäilmaongelmien syytä, minkä vuoksi hänen mukaansa on mahdollista, ettei kiinteistöä koskaan voida ottaa uudelleen käyttöön. Senaatti-kiinteistöt onkin todistajana olleen arkkitehdin lausunnon mukaan ilmaissut halukkuutensa purkaa Polaari ja rakentaa tilalle uudisrakennuksen. Kampusalueen suojelukaavamuutos on käsittelyssä paraikaa, ja kaavan mahdollisesta muutoksesta riippuu Polaarin kohtalo.
Pääasiassa olimme oikeudenkäynnissä rauhallisin mielin, vaikka oikeudenkäyntien kestäessä kuuteen-seitsemään saakka mahat kurnivatkin. Syytettyjen puheenvuorojen perusteella syntyi kuva, että koko oikeusfarssissa oli kyse Jyväskylän poliisin virkavirheistä lähteneestä väärinkäsitysten ketjusta. Paikalla olleiden neljän poliisin hämmentyneet ja tietämättömät lausunnot vahvistivat käsitystä entuudestaan.
Tuomion saamme tietää 21.10. Emme jaksa uskoa syytteiden menevän ainakaan sellaisinaan läpi, sillä minkäänlaisiin rikoksiin emme ole syyllistyneet. Mikäli niin sattuisi käymään, kyseessä olisi oikeusmurha.
Haluamme kiittää niitä noin kolmeakymmentä henkeä, jotka osoittivat mieltä puolestamme Oikeustalon edessä 22.9., ja niitä 50 henkeä, jotka valtasivat Vapaudenkadun tukena meille 24.9. Suurkiitos Tampereen väelle kaikista heidän komeista tukitoimistaan ja Helsingin opiskelijatoimijoille tukitempauksestaan. Turkuun lähetämme kiitokset ja solidaarisuusviestin neljälle tukimielenosoituksessa sakotetulle ja kiinniotetulle. Turkulaisten tukimielenosoittajien banderollin mukaan: Senaatti-kiinteistöt valtio omistaa - ja sen kyllä huomaa!

torstai 17. syyskuuta 2009
Taideslummin ohjelma
Turun historian tyylikkäin Taideslummi jatkuu vielä sunnuntaihin asti, ja ohjelma löytyy doodlesta.
Tervetuloa!
Tervetuloa!
sunnuntai 13. syyskuuta 2009
Taideslummia rakennetaan parhaimmillaan!
tiistai 8. syyskuuta 2009
Asuntovaltaus Helsingissä
Ote tiedotteesta:
"Joukko Opiskelijatoiminta-verkoston jäseniä valtasi Lapinlahden entisellä sairaala-alueella sijaitsevan Venetsia-rakennuksen perjantaina 4.9.2009. Valtaajien tarkoitus on järjestää Helsingin kaupungin omistamassa, vuosikausia tyhjillään olleessa rakennuksessa väliaikaismajoitusta ilman asuntoa jääneille opiskelijoille."
Turun valtaajat onnittelevat ja toivottavat pitkää ikää valtaukselle!
Uutisointia aiheesta:
HS: Kansalaisliike valtasi talon asunnottomille opiskelijoille
HS: Helsinki aikoo häätää talonvaltaajat Lapinlahdesta

lauantai 29. elokuuta 2009
Taideslummi 2009: Ohjelmahaku
Sunnuntaina 13.9. vuoden 2009 Taideslummi nousee Tähtitornin viereen Vartiovuorella. Viikon ajan voi tutustua turkulaiseen (ja ulkopaikkakuntalaiseenkin) alakulttuuriin festivaalin/mielenosoituksen muodossa, ja tarkoitus on jälleen kerran tarjota runsasta ja monipuolista ohjelmaa.
Ohjelmaehdotuksia otetaan vastaan, ja kyseessä voi olla mitä tahansa: kuvataidetta, tilataideteoksia, performansseja, keikkoja, teatteria, runoutta, äänitaidetta... Emme tee jakoa ammattitaiteilijoihin ja harrastajiin, vaan kaikilla on mahdollisuus toteuttaa omat projektinsa Taideslummilla. Arkipäivisin pyrimme tarjoamaan ohjelmaa myös lapsiperheille.
Kerro suunnitelmastasi sähköpostitse (taideslummi@gmail.com) tai lisää se Taideslummi-doodleen. Taideslummi rakennetaan talkoovoimin, ja jokainen hankkii itse tarvittavat materiaalit projekteihinsa.

perjantai 21. elokuuta 2009
Taideslummin suunnittelukokous torstaina 27.8. Kaskenkatu 15, kello 19. Tule sinäkin kantamaan kortesi kekoon ja ideoimaan tämänvuotista Taideslummia.
Enemmän tietoa:
Facebook event
Edellisvuotisesta meiningistä voit lukea täältä:
Taideslummi 2008

torstai 20. elokuuta 2009
Suomen Ateena - eli miksi valtaajat halutaan vankilaan
Terveisiä Jyväskylästä:
Ateena 300 vuotta ennen ajanlaskumme alkua: Zenon Kitionilainen ehdottaa teoksessaan "Valtio" rahasta, temppeleistä ja avioliitosta luopumista. Kaupunkivaltio ihastui Zenonin ajatuksiin: elettiin aikaa, jolloin aviovaimolla ei ollut oikeutta poistua kotoa ilman miehensä lupaa, ja suurimmalle osalle asukkaista vapaus ja kansalaisuus olivat ostettavia hyödykkeitä, joihin heillä tulisi tuskin koskaan olemaan varaa. Zenonin puheet ja kirjoitukset eivät kuitenkaan saaneet yhteiskuntajärjestelmää muuttumaan. Siihen pystyivät vasta konkreettiset teot - monta vuosisataa myöhemmin. 2000-luvulla olemme nähneet jo niin monen filosofin, kirjailijan ja journalistin omistavan elämänsä vallankumousta lietsovalle tekstille yhteiskuntamme samanaikaisesti kovetessa, ettemme enää jaksa luottaa sanoihin kuten tekoihin. Jyväskylän yliopistolla Mattilanniemen kampusalueelle johtavan tien yli vievään siltaan oli kirjoitettu wissenarbeit macht frei, tietotyö tekee vapaaksi. Teksti pestiin vastikään pois: nyt vapaaksi tekee enää suora toiminta.
Aprillipäivänä 2008 tapahtui minun sukupolveni ensimmäinen valtaus Jyväskylässä - edellinen oli ollut vuonna 1991. Kampusalueella sijaitseva rakennus, Senaatti-kiinteistöjen omistama Polaari, oli aiemmin toiminut Jyväskylän Yliopiston erityispedagogiikan laitoksen tiloina, mutta ollut tyhjillään "sisäilmaongelmien vuoksi" noin vuoden. Talo ja sen väki saivat nimekseen Autonominen tiedekunta. Talosta toivottiin hengailutilan ja taidekeskuksen lisäksi myös tilaa opintoryhmille ja muille itseohjautuvan opiskelun muodoille. Nyt kahtakymmentäyhtä valtaajaa uhkaa vankeusrangaistus. Mitä oikein tapahtui?
Sen vajaan vuorokauden aikana, jonka tila ehti toimia ennen kuin mellakkavarusteisten poliisien ketju saartoi talon, tilassa ehti vierailla viidakkorummun kutsumana noin sata valtaajaa. Heistä harva tunsi toinen toistaan entuudestaan, mutta kaikki toimivat yksissä tuumin talokokouksessa päätettyjen linjojen mukaisesti. Barrikadit kohosivat sisäänkäynneille, betoniseinien ulkoasu koheni, musiikki raikasi ja toimittajat ramppasivat pihassa täydellisen money shotin toivossa.
Valtaustoimintaa ei Jyväskylässä ole koskaan ollut suurempien kaupunkien mittakaavassa, mutta aivan uutta se ei ole. Vappuna 1982 vallattu Mallasjuoman tehdas saatiin valtaajien vaatimusten mukaisesti nuorison käyttöön. Nykyään Juomatehdas on yliopistokäytössä. Tammikuussa 1991 vallattu Eerolan talo pysyi vallattuna toukokuulle saakka, minkä jälkeen se lahjoitettiin lopulta Jyväskylän Nuorisoasunnot Ry:lle.
Valtaus pyrki kritisoimaan myös yliopiston ja ylioppilaskunnan tapaa toimia. Talosta toivottiin paikkaa, jossa voisi opiskella toimimattoman instituution ulkopuolella, sen rinnalla tai sitä vastaan. Jo ensimmäisenä päivänä talolla järjestettiin kaikille ilmainen opiskelijaruokailu.
Sanottiin, että Autonominen tiedekunta halusi kyseenalaistaa yliopiston, ylioppilaskunnan ja Jyväskylän kaupungin kaupallisen ja entisestäänkin kaupallistuvan tavan toimia. Valtaajien agendassa oli kuitenkin myös paljon muuta. Talonvaltausten agendojen tulkitsijalla on kuljettavanaan yllättävän monipolkuinen metsä. Valtaustoimintaa luonnehtii kaksijakoisuus, jossa toisaalta haetaan vallitsevan poliittisen järjestelmän hyväksyntää - jotta häätöä ei tapahtuisi - ja toisaalta pyritään sanoutumaan tästä järjestelmästä täydellisesti irti, toimimaan systeemin, sen lakien ja sen lainalaisuuksien ulkopuolella.
Kolikon ensin mainittua, reformistista puolta kuvastaa valtaajien vaatimus kulutusyhteiskunnan vaateista vapautetusta tilasta. Laajemmin vaaditaan kaupunkitilojen muuttamista ei-kaupallisiksi, itseohjautuviksi ja monikäyttöisiksi. Polaarin valtauksessa lisävaatimuksena oli yliopiston irrottaminen kapitalistisesta järjestelmästä.
Toisaalta valtaajien laiton metodi implikoi, ettei agendana ole yksinomaan autonomisten tilojen luominen vaan koko poliittisen systeemin murtaminen. Talonvaltaus toimintamuotona, metodina, kyseenalaistaa omistusoikeuden, sen, voiko rakennusta tai muuta omaisuutta ylipäätään hallinnoida joku, joka sitä ei suoraan käytä. Lisäksi se sanoo lakien usein olevan esteitä eettisen toiminnan tiellä - jolloin riittää, että ne kiertää. Jokainen yksittäinen valtaaja myös tietää toimivansa laittomasti ja olevansa valmis valtauksesta mahdollisesti koituviin lakiseuraamuksiin - tai niidenkin kiertämiseen. Valtaustoiminta, kuten kaikki laiton suora toiminta, tähtää viime kädessä tekijöidensä vallankumoukseen. "Etsitään sopiva talo, vallataan se ja muutetaan maailma", "Juusoksi" Megafoni-verkkolehdessä esittäytynyt valtaaja summaa.
Seuraavana päivänä, huhtikuun toisena, kymmenten kypärin ja luotiliivein sonnustautuneiden poliisien ketju saartoi talon ja eristi sen nauhalla. Pihalle syntyi spontaani mielenosoitus, jonka osanottajat mm. poistivat poliisin eristysnauhoja. Kun seitsemän tunnin piirityksen jälkeen valtaajia viimein lähdettiin kantamaan ulos, mielenosoittajat tukkivat maijojen poistumisteitä istumalla talolta lähteville poluille.
Uniikkia valtauksessa oli paitsi valtausliikkeen liittyminen suoraan opiskelija-aktivismiin ensimmäistä kertaa Suomessa, myös massiiviset repressiotoimenpiteet. Parikymmentä vietti yön tai kaksi putkassa ja kiinniotetuilta otettiin sormenjälkien lisäksi dna-näytteet. Syyteharkinta valmistui elokuussa 2009. 21:tä syytetään törkeästä vahingonteosta, josta rangaistus on vähintään neljä kuukautta tai enintään neljä vuotta vankeutta, sekä hallinnan loukkauksesta. Neljäätoista syytetään niskoittelusta ja kolmea haitanteosta virkamiehelle. Syytetyiltä vaaditaan yli 30 000 euron vahingonkorvauksia, joiden perusteena ovat pääasiassa seinämaalaukset. 13 valtaajalle tehtiin kotietsinnät, joissa takavarikoitiin mm. päiväkirjoja. Megafoni toteaa häädöstä, että se "täyttää poliittisen spektaakkelin merkit." Herää kysymys, oliko kyseessä Jyväskylän poliisin ylireagointi - vai onko Autonomisen tiedekunnan valtaus ollut poikkeuksellisen radikaali? Radikaalimpi kuin valtaajat tajusivat?
Valtaajien manifestista käy ilmi, että pyrkimys oli vetää huomiota tilanpuutteeseen ja yliopistopolitiikkaan, mutta tilavalinta vei valtaajat vastustamaan myös Senaatti-kiinteistöjä, joiden omistuksessa rakennus oli. Senaatti-kiinteistöt on osa valtion yksityistämispolitiikkaa. Sen hallussa ovat armeijatukikohdat, yliopistot ynnä muut ennen Suomen valtiolle kuuluneet rakennukset, ja se perii niistä markkinahintaista vuokraa. Näin esimerkiksi yliopistolle suunnattuja varoja siirretään toiseen taskuun. Valtaamalla Senaatti-kiinteistöjen omistaman rakennuksen Autonominen tiedekunta kielsi Senaatin hallintaoikeuden kyseiseen tilaan. Koska Senaatti-kiinteistöt on kiinteä osa valtion ekonomista koneistoa, implikoituna oli vastalause Suomen koko poliittista systeemiä vastaan - sen ensimmäisestä suomenkielisestä yliopistosta käsin. Suomen Ateenasta.
Samana vuonna Kreikan Ateenassa poliisi surmasi 16-vuotiaan Alexandros Grigoropoulosin. Oli Suomen itsenäisyyspäivä. Ateenan muuttui anarkistisen kapinan keskipisteeksi koko Kreikan anarkistien noustessa mellakoimaan. Esseessä Kreikka ja tulevat kapinat CrimethInc.-kollektiivi nostaa esille mellakan todellisen alkuperän: murha toimi mellakoiden kimmokkeena, mutta se ei ollut niiden aiheuttaja, murhaavathan poliisit Ruotsissakin sen johtamatta mellakointiin. Kreikan vaikea työttömyystilanne ei myöskään voi olla mellakoiden taustalla, sillä työttömyys ei ole johtanut mellakointiin muissakaan EU-maissa. Tosiasiassa kansannousun takana oli Kreikassa laajalle levittäytynyt antikapitalistinen liike: "Kreikan anarkistit tuntevat olevansa oikeutettuja raivoonsa, ja he kykenevät toimimaan sen pohjalta. Kiitos tästä kuuluu sosiaalikeskusten verkostolle. - - Ei ole oikopolkua vastaavan liikkeen kehittämiseksi tänne, jos haluamme pystyä vastaamaan samalla tavalla sortoon ja epäoikeudenmukaisuuteen. Militantit tempaukset ... voivat tarjota jonkinlaista kokemusta ja vauhtia, mutta kestävien kulttuuritilojen luominen on ehkä vielä tärkeämpää."
CrimethInc. esittää talonvaltausliikkeen kumouksellisen toiminnan selkärankana, ja eittämättä vastakulttuuri tarvitsee tiloja, joissa luoda itseään. Vallatut tilat ovat paikkoja jotka kokoavat yhteen kumouksellista yhteisöllisyyttä. Niissäkin tämä yhteisöllisyys manifestoituu usein lähinnä oluenjuontina - niin kaukana valtakulttuurista ei olla, että yhdessäololta aina odotettaisiin (anti)poliittista toimintaa - mutta tällaiset vastakulttuurikeskukset ovat silti niitä paikkoja, joista vallankumouksen kukinnot puskevat esiin. Sitä paitsi silloin, kun läsnäolo on rikos, kuten se vallatuissa tiloissa nykylainsäädännön mukaan on, on se aina myös radikaali poliittinen kannanotto. "Hallinnan loukkaus" on varsin osuva rikosnimike: kieltäydymme tulemasta hallituiksi, kieltäydymme antamasta kaupunkiamme, maailmaamme hallittavaksi. Jos emme saa kaikkea hallintaa murskattua, voimme sentään saada sen loukkaantumaan - joko vähän tai vakavasti.
Autonomisen tiedekunnan valtaus eroaa useimmista Suomessa tapahtuneista valtauksista siinä, että taloksi valittiin keskeisellä sijainnilla oleva arvokiinteistö, jolla on voimakasta poliittista signifikanssia, kun useimmiten valtaajat valitsevat pienemmän profiilin kiinteistön maksimoidakseen mahdollisuutensa jäädä taloon. Silti lyhyen ja kiihkeän valtauksen ryhmäintegriteetti oli valtauksen ajan häkellyttävä. Esimerkiksi talokokouksen päätöstä, että seinämaalaukset käyvät päinsä ainoastaan sisätiloissa, kunnioitettiin täysin eikä yhtään tagia ilmestynyt naapurustoon. Mitä tietysti voidaan pitää myös valitettavana seikkana... Siirtymä kampukselta, sen miellyttävästi keskustelevien opiskelijoiden liikkumareiteiltä, Alvar Aalto-tiiliseiniltä ja Alvar Aalto-jäljitelmätiiliseiniltä barrikadien yli Polaarin säkenöivän sivistymättömään väri-ja kuviokaaokseen oli mykistävä, ja keskiverrolle Keskisuomalaisen toimittajalle varmasti järkyttävä. Loukkasihan odottamattoman värikäs betonipinta koko sitä järjestelmää, jonka varassa hän elää.
Värillä nimittäin on yllättävän paljon väliä. Sen tietää jokainen graffititaiteilija - kun betoni muuttuu harmaasta pinkin ja sinisen kirjavaksi ovat yhteiskunnan peruspilarit uhattuina. Jopa siinä määrin, että graffitimaalareita on Suomessakin tuomittu vankeusrangaistuksin. Ja sen tietää jokainen maalipommin heittäjä: pinkki maali turkisliikkeen ikkunassa on vain maalia, ainoastaan liikkeen väri on muuttunut, mutta silti se on ajanut liikkeitä sulkemaan ovensa. Niinpä kun kokonainen suuri yliopistokiinteistö, miljoonan tai muutaman arvoinen, on saanut akademian hyväksymää makua vastustavan kuvioinnin, tutisevat yliopistoinstituution polvet. Se tietää kohdanneensa ensimmäistä kertaa sen liikkeen, joka hallitsemattomalla elinvoimallaan tulee vielä kumoamaan instituution reumaiset rakenteet. Se tietää, että on tapahtunut jotain, jota uusi maalikerros ei tule peittämään.
Tämän valossa ei tunnu enää yllättävältä, ylireagoivalta tai aiheettomalta, että Autonomisen tiedekunnan kaksikymmentäyksi kiinnijäänyttä halutaan törkeästä vahingonteosta lukkojen taa - vaikka näyttöä siitä, että yksikään kiinnijääneistä olisi omakätisesti osallistunut betonin vapauttamiseen harmaudestaan, ei ole. Juuri yhteisöllisyys on valtaustoiminnalle sekä sen alkuvoima että sen tavoite, ja siksi fasistisen järjestelmän logiikkaan sopii pyrkimys käyttää juuri yhteisöllisyyttä rangaistuksen perusteena.
Eikä yhteisö hajonnut poliisioperaation myötä. Helsingissä sikäläiset valtaajat järjestivät tukimielenosoituksen Senaatti-kiinteistöjen toimistolle, ja Jyväskylässä aktiiviset valtaustoiminnan puolustajat järjestivät piknikhenkisiä mielenosoituksia kampusalueella kesän ajan. Toista julkista valtausta ei kuitenkaan vielä ole tullut.
Vuoden aikana valtausliike Suomessa on harpponut eteenpäin. Helsinki on saanut sosiaalikeskus Satamansa valtaajien heltymättömän taistelun tuloksena, ja Joensuu on yllättänyt avarakatseisuudellaan antamalla valtaajilleen tilan Jokikadulta. Turussa ja Tampereella taistelu on jatkunut. Eikö sitten Jyväskylässä?
Joku saattaa epäillä, että Jyväskylän valtaajat ovat lannistuneet valtauksensa seuraamuksista. Tämän väitteen takana ei kuitenkaan voi seistä. Oppressiotoimenpiteet vaikuttavat aina radikalisoivasti, usein viiveellä - sillä kaikki elävät siemenet tarvitsevat aikaa itää - mutta aina ja sataprosenttisen varmasti. Ne pakottavat valitsemaan mahdollisista poluista joko assimilaation takaisin valtakoneistoon tai määrätietoisen loikan sen ulkopuolelle - ja jos henkilö, jonka vapauden holhoava koneisto on riistänyt, valitsee ensiksimainitun, voidaan hyvällä syyllä epäillä tukholma-syndroomaa. Siispä jos valtaustoimintaa ei tulla näkemään Jyväskylässä nyt, sitä tullaan todennäköisesti näkemään viimeistään silloin, kun Autonomisen tiedekunnan tapaus etenee oikeudenkäyntiin syyskuun 22., 23. ja 24. päivänä 2009.
Void Networkin mukaan "Kreikassa on yli 50 sosiaalikeskusta, ja anarkistisia poliittisia tiloja on kaikissa maan yliopistoissa". Ne ovat toimineet yhtenä rakenteena, jonka varassa Kreikan antiautoritääristä kansannousua on koordinoitu. Joissakin maissa poliisilla ei ole oikeutta astua kampusalueille: näin turvataan yliopistojen poliittinen riippumattomuus. Avoimesti anarkistinen tila kampusalueella on haaste, joka läimäisee valtakoneistoa valkoisella hansikkaalla sen punatulle poskelle - ja kaksintaistelu jatkuu yhä.

keskiviikko 12. elokuuta 2009
13.8.
perjantai 7. elokuuta 2009
Uutisia
6.8. Pidetty valtaajien kokous oli sangen mehukas, vaikkakin hikinen. Asioita ja ihmisiä on niin paljon, että ainakin lähitulevaisuudessa tulemme kokoontumaan Kaskenkatu 15. joka torstai klo. 19. Tervetuloa mukaan!
Foorumi avattu! Keskustelua ja ajanvietettä osoitteessa:
http://dhost.info/ooo65/
Tiistaina 11.8. askartelua ja kahvittelua klo. 18 alkaen Kaskenkatu 15.
Tuo foliota, mustaa kangasta, tai ainakin itsesi.

lauantai 1. elokuuta 2009
Taistelu hävitty - sota jatkuu
Tervetuloa mukaan Turun valtaajien kokoukseen!
Tarjolla kahvia, ruokaa ja tiukkaa vääntöä.
Squat Lasaruksen häädön jälkeen meidän ei pidä jäädä istumaan ja ihmettelemään, vaan kokoontua keskustelemaan ja tekemään päätöksiä tulevaisuuden suhteen, sekä miettimään mitä olemme oppineet viimeisistä valtauksista.
Keskustelua mm. seuraavista aiheista:
-Yhteiset teesit
-Yhteinen manifesti
-Tiedotus
-Yhteistyötahot
-Tukikeikka
-Muu toiminta
Kokoontuminen 6.8. klo 19.00
Kaskenkatu 15

perjantai 31. heinäkuuta 2009
Häätö Lasaruksella
Turun uusi autonominen kulttuurikeskus, squat Lasarus, häädettiin tänään 31.7. iltapäivällä. Häätö sujui rauhallisesti ja neljä henkilöä otettiin kiinni. Tilalaitos kävi sulkemassa ovet, eli puutalo saa mädäntyä rauhassa ja vaihtoehtoiset kulttuuritoimijat jäivät ilman tiloja.
keskiviikko 29. heinäkuuta 2009
Squat Lasarus
Tänään Turun Valtaajat ottivat haltuunsa talon osoitteessa Amiraalistonkatu 5 B, lähellä satamaa. Vanha mutta kohtalaisen hyvässä kunnossa oleva puutalo on Turun kaupungin omistuksessa. Uusi autonominen kulttuurikeskus sai nimekseen Squat Lasarus.
Huomenna 30.7. pidetään ensimmäinen talokokous, klo. 19. Iltapäivän ja illan ohjelmassa on myös mm. musiikkia, kankaanpainantaa ja poi-työpaja.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009
perjantai 10. heinäkuuta 2009
Turun Valtaajat onnittelevat Joensuuta! Jokikatu Joensuussa avattu.
Joensuun talonvaltaajien tiedote 10.7.09
Torikatu 10:n valtaajien ja kaupungin väliset neuvottelut ovat kantaneet hedelmää: valtaajille on annettu käyttöön tila osoitteesta Jokikatu 8. Tila on otettu käyttöön sosiaalikeskuksena tiistaina 7.7. Tilat on luvattu kaupunkilaisten käyttöön toistaiseksi syyskuuhun asti. Jokikadun tilojen käyttöönotto on molempia neuvotteluosapuolia tyydyttävä väliaikaisratkaisu, mutta valtaajat korostavat, että toiminta torikatu 10:n puolesta jatkuu erityisesti sen suojelunäkökulmasta.
Alkuviikosta tiloja on siivottu ja sisustettu käyttökuntoon.- Ensimmäisinä päivinä tiloissa on käynyt useita kymmeniä ihmisiä, ja toivomme että kaupunkilaiset löytävät tiensä tänne sankoin joukoin. Tila on kaikille avoin ja kaikki ovat tervetulleita mukaan osallistumaan ja suunnittelemaan tulevaa toimintaa, tiloja avaamassa olleet kaupunkilaiset kertovat.
Turun Valtaajat onnittelevat Joensuuta voitokkaasta taistelusta epäkaupallisen kaupunkitilan puolesta ja toivovat Turun päättäjien ottavan oppia todellisista kulttuurikaupungeista Helsingistä, Tampereesta ja Joensuusta, joiden päättäjät mieluummin neuvottelevat talonvaltaajien kanssa kuin aloittavat kaupunkisodan. Erittäin ironisena yksityiskohtana pidämme faktaa, että Joensuu sai juuri Jokikadulta talonsa. Arvostaisipa Turkukin Jokikatuaan antamalla tilan kaupunkilaistensa käyttöön sen sijaan, että yrittää epätoivoisesti kolmatta vuotta myydä sitä laman keskellä ylikansalliselle rakennusyhtiö NCC:lle. Me emme ole Jokikatua unohtaneet...

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009
Nettiturvallisuus: Pidgin ja OTR
Pikaviestintäohjelman Pidginin ja OTR-kryptauksen avulla voit kommunikoida turvallisesti. Emme suosittele esimerkiksi puhelimen, Facebookin tai tavallisen chatin käyttöä valtauksista keskusteltaessa.
Lataukset:
Pidgin
OTR
Turvallista kesää, toivoo Turun valtaajat

perjantai 12. kesäkuuta 2009
Heinäkuussa on helvetti irti
Toimittaja: ”Miltä tää kuulostaa, että henkilökohtainen moraali menee kaikkien lakien yläpuolelle?”
”No sehän johtaa helposti anarkiaan.” - Jukka Mikkola, Turun kaupunginhallituksen PJ
-Turun Radio, Janna Ranckenin ja Jukka Mikkolan keskustelu 11.6.2009
”Nyt tää tilanne vähän eskaloituu.” - Poliisi Jokikadulla 15.5.2009
Toukokuu 2009: Vapaan kulttuurin festivaali on alkamaisillaan kulttuurikeskus Jokikadussa jo toista kertaa. Ohjelmassa on keikkoja, sirkusta, nukketeatteria ja työpajoja. Aktiivit ovat järjestämässä tilaa festivaalikuntoon, kun virkavalta saapuu paikalle ja estää yleisön pääsyn rakennukseen ottaen kiinni festivaalin järjestäjät. Kulttuuripääkaupunki ei ole vielä koskaan vajonnut näin alas.
Sen jälkeen Turussa on tehty kolme talonvaltausta, joilla kaikilla on sama päämäärä: saada valtaajien käyttöön autonominen kulttuurikeskus, tila, jossa kulttuurintekijät voivat vapaasti toteuttaa projektejaan. Autonomisen kulttuurikeskuksen kaikki toiminta olisi ilmaista: ilmaisia työtiloja, ilmaisia keikkoja ja teatterinäytöksiä, kirjasto, galleriatoimintaa ja kaikkea muuta, mitä kuolion vaivaama kaupunkimme kipeästi tarvitsee.
Vaadimme, että Turun kaupunki vuokraa Turun autonominen kulttuuriyhdistys ry:lle tilat yhden (1) euron kuukausivuokralla ilman reunaehtoja siitä, mihin tilaa saa käyttää. Kulttuuriyhdistys sitoutuu kunnostamaan tilat käyttöönsä soveltuviksi ja huolehtimaan sähkö-ja vesilaskuista ym. käyttökustannuksista. Helsingin kaupunki on päässyt vastaavaan sopimukseen helsinkiläisten valtaajien kanssa ja on syntynyt sosiaalikeskus Satama. Siihen asti, että näin tapahtuu Turussakin, tulemme valtaamaan sekä kaupungin omistamia että yksityisessä omistuksessa olevia tiloja yhä kunnianhimoisemmin ja organisoidummin.
Heinäkuussa on helvetti irti. Turun kesäisten mukulakivien alla valtaajien kaikkialle ulottuva joukko keskittää voimansa strategisen toimintansa hiomiseen yhä tehokkaammaksi ja radikaalimmaksi, kunnes heinäkuu aloittaa uuden valtausaallon. Niin kauan, kun Turun kaupunki ei luovuta meille vaatimiamme tiloja, otamme itse ne tilat, jotka tarvitsemme. Kaupungin julkiset tilat joko pakottavat meidät ostamalla kuluttamaan jo valmiiksi kyllin puhkikaluttua maata (kapakat) tai niiden käyttöön liittyy niin paljon säädöksiä, ettemme voi toteuttaa niissä toimintaamme (kirjastot). Laissa säädetty omistusoikeus ei saa mennä meidän oikeutemme kokoontua ja toteuttaa itseämme edelle. Kaupunki kuuluu kaupunkilaisille, ei maanomistajille.
Viime aikoina Turun kaupunki on pyrkinyt häätämään valtaajat entistä nopeammin. Se ei kuitenkaan ole kannattavaa kulttuuripääkaupungin imagon kannalta eikä myöskään taloudellisesta näkökulmasta. Esimerkiksi Kööpenhaminassa Ungdomshuset-talon häädöstä seuranneet uudet valtaukset ja mielenosoitukset aiheuttivat kaupungille 144 miljoonan tanskan kruunun (noin 20 miljoonaa euroa) kustannukset, kun talon myyntihinta oli 2,6 miljoonaa tanskan kruunua. Mielenosoitukset ja valtaukset lakkasivat vasta, kun kaupunki lahjoitti valtaajille uuden talon.
Nopeat ja väkivaltaiset häädöt eskaloivat tilannetta ja radikalisoivat valtaajia. Haluaako Turun kaupunki seistä oma-aloitteisen toimintamme tiellä? Onko vallitsevan poliittisen järjestelmän todella oltava liian ahdas kasvavalle valtauskulttuurille? Jokainen häätö tekee seuraavasta valtauksesta entistä määrätietoisemman ja herättää mukaan yhä enemmän toimijia.
Vuodesta 2007 vuoteen 2009, jolloin Helsingin kaupunki myönsi tilat sikäläisille valtaajille, Helsingissä vallattiin kahdeksan eri tilaa autonomiseksi sosiaalikeskukseksi. Turussa autonomista kulttuurikeskusta on vuodesta 2006 tavoiteltu kuuden eri talon valtaamisella, joista osa on vallattu toistuvasti.
Talojen seisottamista tyhjillään ei voi puolustaa. Se on rikos kaikkia maamme kodittomia kohtaan. Se on rikos kaikkia maamme tilanpuutteesta kärsiviä taiteilijoita ja kulttuurintekijöitä kohtaan. Liberaali asenne talonvaltausta kohtaan on kaupungin valtti – Euroopan vauraimmat kaupungit, kuten Barcelona, Amsterdam ja Berliini ovat tunnettuja kirjavasta valtauskulttuuristaan, joka myös nauttii laajempaa hyväksyntää kaupungin taholta kuin täällä.
YLEn tekemän gallupin mukaan 49% galluppiin vastanneista kannattaa talonvaltauksia. Nautimme suurempaa suosiota kuin yksikään puoluepoliittinen järjestö. Tämä maa on jo meidän.
-Turun valtaajat 12.6. 2009

torstai 11. kesäkuuta 2009
11. Kesäkuuta
Turun valtaajat poistuivat Rottingista viime yön aikana.
Vaadimme edelleen tilaa kaupungilta, emme yksityiseltä. Kyseessä olevaan kiinteistöön on alkamassa myös remontti lähiaikoina, joten se ei senkään puolesta sovellu tällä hetkellä kulttuurikeskuskäyttöön.
Seuraava aalto on tulossa, ja toiminta jatkuu kunnes Turussa on autonominen kulttuurikeskus.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009
Autonominen kulttuurikeskus Rottinki taas toiminnassa
Tänään 10.6. Turun Valtaajat ottivat uudestaan haltuunsa kiinteistön osoitteessa Itäinen Pitkäkatu 21. Myös tämän valtauksen tavoitteena on avata autonominen kulttuurikeskus, jossa toimii mm. kahvila ja kirjasto. Ensimmäisenä iltana kulttuurikeskuksen ohjelmassa on elävää musiikkia, kansankeittiö ja tilataideteoksen rakentamista.
Viime ajan valtaukset eivät ole yksittäisiä tempauksia, vaan jatkoa jo vuonna 2006 Ratapihankadun valtauksella alkaneelle kamppailulle autonomisen kulttuurikeskiksen puolesta. Viime kevään Jokikadun valtaus oli esimerkki siitä, että tällaiselle tilalle löytyy tarvetta. Siksi on harmillista, että poliisin ja talojen omistajien linja tällä hetkellä näyttää olevan nollatoleranssi – meillä ei ole mahdollisuutta toteuttaa suunnitelmaamme, jos häätöilmoitus tulee 24 tunnin sisällä. Toivomme, että meille annettaisiin edes muutama päivä aikaa todistaaksemme, että autonominen kulttuurikeskus voi olla tärkeä osa Turun kulttuurielämää.
Kaupunki on antanut ymmärtää, ettei sopivia tiloja meidän toiminnallemme löydy. Tämä ei ole totta. Tyydymme vähään, ja olemme valmiita ottamaan vastuun tilojen kunnostamisesta. Esimerkiksi Jokikadun kiinteistö on ollut tyhjillään nyt kaksi vuotta, ja tietääksemme sitä ei ole vielä myyty lupauksista huolimatta. Olemme myös ehdottaneet toista ratkaisua, nimittäin että kulttuuritoimi tai joku muu kaupungin taho vuokraisi tilan meidän toiminnallemme, vaikka yksityiseltä omistajalta.
Noudattaisimme ilomielin lakia jos meillä olisi varaa siihen.

tiistai 9. kesäkuuta 2009
Ohjelma 10.6.
(Päivitetty!)
HUOM! Uusi tapaamispaikka!
Kaksi taloa kahdessa päivässä!
Huomenna kolmannen valtauksen myötä näytämme että liike on isompi ja määrätietoisempi kuin koskaan.
Paikka on uusi ja ilmoitetaan huomenna keskiviikkona klo 19 jälkeen. Tapaaminen Kupittaan puistossa, hirvipatsaalla (PAIKKA VAIHTUI!!) klo 19:00. Ottakaa mukaan taidetta, soittimia, grillattavaa ja muuta mukavaa. Grilli kuumaksi ja nauttikaamme elämästä, kesästä, kulttuurista ja toisistamme! Suora lähetys paikan päältä Radio Hearissa.
Illan aikana syntyy tilataideteos, johon kaikki halukkaat voivat osallistua.
Vapaa tila NYT!
Meitä on satoja, ellei tuhansia!

Päiväkoti häädetty
Squat Päiväkoti on häädetty ja tavarat kannettu poliisien toimesta pois sisältä.
Media uutisoi tapahtuneesta:
Turun Sanomat
Helsingin Sanomat
Lisäksi Turun sanomien pääsivulla ts.fi Päivän kysymys: Onko häätö mielestäsi riittävä rangaistus talonvaltaajille? Mene ja kerro kantasi!

Häätö käynnissä!
Kulttuurikeskus Päiväkotia häädetään juuri tällä hetkellä! Tarkkaile blogia lisätietoja ja seuraavia siirtoja varten.
maanantai 8. kesäkuuta 2009
Uusi häätöuhka
Autonominen kulttuurikeskus Päiväkoti häädetään lähipäivinä. Poliisin mukaan kiinteistön omistaja suhtautuu hyvin kielteisesti valtaukseen. Tämän illan (8.6.) saamme kuitenkin olla rauhassa talolla, eli tervetuloa vierailulle!
sunnuntai 7. kesäkuuta 2009
Autonominen kulttuurikeskus Päiväkoti avattu!
Turun Valtaajat ylpeänä esittää:
Päiväkoti vallattu!
Yön pimeinä tunteina 8.6. Turun Valtaajat otti haltuunsa vanhan Bar Päiväkodin tilan osoitteessa Kaskenkatu 3. Päiväkoti oli tunnettu vaihtoehtokulttuuria tarjoileva baari, joka monien turkulaisten suruksi suljettiin taloudellisten vaikeuksien vuoksi. Tämän jälkeen upea tila Turun keskustassa on ollut tyhjillään.
Tahdomme tarjota kaikille turkulaisille avoimen, epäkaupallisen kulttuurikeskuksen. Juuri avattu sivukijrasto Rottingilla on muuttanut Päiväkodin tiloihin, ja kirjoja voi edelleen tulla lainaamaan ja lahjoittamaan. Aiomme järjestää tilassa kirjaston lisäksi ainakin esittävää taidetta, keikkoja, galleria- ja kahvilatoimintaa sekä työpajoja ja elokuvanäytöksiä.
Kukaan ei pidä turkulaisista huolta. Kaupunki leikkaa budjettiiaan kovin ottein, ja etenkin kulttuurin määrärahat pienenevät jatkuvasti kaupungin töpeksittyä esimeskiksi valtionavustusten kanssa. Me tahdomme tarjota Päiväkodin tilan avoimeen käyttöön, jossa voi levähtää hetken ja antautua luovaan leikkiin. Jokainen on tervetullut luomaan ja kokeilemaan, jokainen on taiteilija ja kulttuuri kuuluu kaikille.
Tahdomme Päiväkodin valtauksella osoittaa tukemme myös Turun Varsinais-suomalaiselle Osakunnalle, joka on menettämässä tilojaan pyöräkellarille. Turun sietäisi hävetä, kun antaa historiallisten kulttuurikohteidensa kadota polkupyörien alle. Ei enää Päiväkodin kohtaloa vaihtoehtoisille kulttuuripaikoille! TVO säilytettävä!
Toivomme kaupungin ryhtyvän neuvotteluihin Turun autonominen kulttuuriyhdistys ry:n kanssa tilanteen ratkaisemiseki. Häädöt eivät lopeta valtauksia, keskustelu sen saattaisi tehdä..?
Me emme lopeta ennen kuin Turussa on pysyvä autonominen kulttuurikeskus. Voitte häätää meitä eri tiloista eri tavoin, mutta koska emme ole byrokraattinen, hierarkinen järjestelmä, kykenemme organisoitumaan ennen näkemättömillä tavoilla hetkessä. Ette voi koskaan tietää mitä teemme seuraavaksi, missä valtaamme talon, millaista kulttuuria teemme. Te ette voi hallita meitä.
Turku on meidän!
Talokokous Päiväkodilla tänään 8.6. klo 18:00, tervetuloa!
TS:n sähke aiheesta
Häätöuhka Rottingilla
Grillijuhla Rottingilla 7.6. keskeytyi kun pihaan saapuivat poliisit, jotka ilmoittivat Jarkko Milanin soittaneen hätäkeskukseen kiinteistössään olevista "tunkeilijoista". Poliisi kertoi antavansa valtaajien olla 7.6. illan rauhassa, mutta ryhtyvänsä 8.6. aamulla toimiin talon häätämiseksi.
Turun Valtaajat paheksuu syvästi Milanin selkärangattomuutta aamuisen keskustelun jälkeen, jossa tämä antoi valtaajien olettaa ettei aio soittaa poliisille näiden toimistaan. Ihmettelemme, miksei Milan voinut jatkaa hyvin alkaneita neuvotteluita, kertoa meille itse muuttuneesta päätöksestään tai pitää lupaustaan odottaa huomista kaupungin reaktiota tilanteeseen.
Turun Valtaajat on täysin valmistautunut häätöön. Tiedämme mitä on tehtävä, eikä meitä voi pelotella virkavallalla tai muulla väkivaltakoneistolla. Voitte häätää meidät kymmenen, sata tai tuhat kertaa eri taloista, mutta jokainen häätö vahvistaa taistelumielialaamme ja uskoamme asiaamme.
Autonomista kulttuurikeskusta ei voi estää. Odotamme seuraavaa siirtoanne...
Squat the world - no surrender - ´till every house is squatted!
Kuuntele viidakkorumpua (tai seuraa tätä blogia) lisäinformaatiota varten, päivitys tulossa aamulla 8.6.

Talon omistajan vierailu
7.6. klo 10:00 Rottingin omistaja Jarkko Milan kävi uudessa kulttuurikeskuksessa vierailulla. Hän painotti valtaajien olevan tilassa omalla vastuullaan ja omine lupineen, mikä olikin valtaajien toiveiden mukaista. Toisin kuin Turun kaupunki, Milan kuitenkin suhtautui ymmärtäväisesti asiaan ja tahtoi neuvotella valtaajien kanssa. Hän toivoi Turun autonomisen kulttuuriyhdistyksen saavan kaupunkiin neuvotteluyhteyden esimerkiksi kulttuurilautakunnan kautta, jotta kulttuurikeskus voisi jatkaa toimintaansa. Sivukirjaston tilassa korjaustöitä ei olla aloittamassa kuin aikaisintaan elokuussa. Vierailu tapahtui hyvässä hengessä ja Turun Valtaajat kiittävät omistajaa neuvotteluhalukkuudesta ja ymmärtämyksestä omaehtoista kulttuuritoimintaa kohtaan, jota "kulttuuripääkaupunki" Turku ei ole vielä tähän mennessä osoittanut.
lauantai 6. kesäkuuta 2009
Tulevia tapahtumia Rottingilla (päivittyvä)
Tulevia tapahtumia:
Su 7.6. talokokous Rottingilla klo 18, kaikki mukaan! Tule keskustelemaan ja päättämään millainen talo Rottingista tulee.
Su 7.6. Grillijuhlat ja avajaiset klo 20 eteenpäin
Su 7.6. Antivaalivalvojaiset klo 20 eteenpäin
Kirjasto avattu, kirjalahjoituksia otetaan vastaan. Sisälle rakennettu myös minigolfrata, tule pelaamaan!

Talo vallattu: Autonominen kulttuurikeskus Rottinki avattu!
Itäinen Pitkäkatu 21 vallattu, autonominen kulttuurikeskus Rottinki avattu
Tänään 6.6.2009 iltayhdeksältä Turun Valtaajat ottivat haltuunsa vanhan rottinkitehtaan osoitteessa Itäinen Pitkäkatu 21. Tarkoituksena on, jälleen kerran, perustaa autonominen kulttuurikeskus. Tila on Insinööritoimisto Milanin omistama, jonka tarkoituksena on ollut korjata tehdas asunnoiksi ja liiketilaksi. Tämä suunnitelma ei ole kuitenkaan edennyt ja vuosi myynnin jälkeen rakennus on edelleen tyhjillään.
Turun Valtaajien aikomus on avata sivukirjasto uudessa kulttuurikeskuksessa – Turun kaupunki lakkauttaa kirjastoja ja lomauttaa kirjastontyöntekijät, me avaamme uusia kirjastoja. Kirjalahjoituksia otetaan vastaan. Lisäksi tiloissa tulee olemaan avoin taidenäyttely, jonne jokainen voi tuoda omat teoksensa – valokuvia, maalauksia, veistoksia, installaatioita jne. Suunnitelmissa on myös kahvila ja muuta toimintaa.
Autonomisen kulttuurikeskuksen idea on tarjota vapaa tila omaehtoiselle kulttuuritoiminnalle, tärkeinä periaatteina ilmaisuus ja hierarkiattomuus. Jokainen on tervetullut osallistumaan toimintaan. Valtaukset tulevat jatkumaan kunnes Turun kaupunki suostuu neuvotteluihin Turun autonomisen kulttuuriyhdistyksen kanssa, esimerkiksi kulttuurilautakunnan välityksellä. Lama on tyhjentänyt monia tehtaita ja muita kiinteistöjä Turussa, ja olemme valmiit valtaamaan vaikka jokaisen niistä mikäli tarve vaatii.

maanantai 1. kesäkuuta 2009
lauantai 23. toukokuuta 2009
Kadun vapaus ja jatkoa odotellessa
Vapaa katu!
Vapaa katu!-tapahtuma onnistui yli odotusten. Noin kahdeksankymmentä ihmistä valtasi kadun Linnankatu 34:n edestä, jossa Turun Tilalaitos sijaitsee. Katua pidettiin hallussa kaksi pahinta ruuhkatuntia, ja poliisi joutui ohjaamaan yhdeltä Turun vilkkaimmilta läpiajoteiltä liikenteen pois. Tapahtuman aikana väkijoukko huusi iskulauseita vapaita kulttuuritiloja ja Turun valtauspolitiikkaa koskien, kuunteli musiikkia, tanssi kaduilla, liehutti lippuja ja piirsi liiduilla katuun. Poliisi ei puuttunut mielenosoitukseen, vaan tyytyi ohjaamaan liikennettä pois kadulta ja filmatisoimaan mielenosoittajia.
TS julkaisi aiheesta pienen uutisen
Muutamia oikaisuja:
Poliisilta oli lupa mielenosoitukseen jalkakäytävällä, ei ajoradalla.
Väkeä oli paljon yli 50 henkeä. Tapahtuman jälkeen puistoon lähti pieni osa mielenosoittajista, ja tällöin paikalta laskettiin 56 henkilöä.
Virtanen on kehottanut valtaajia järjestäytymään yhdistykseksi, ja tämä on tehty. Turun Autonominen kulttuuriyhdistys ry on lähettänyt Virtaselle ja Tilalaitokselle useita sopimusehdotuksia eri tiloista, eikä näihin ole koskaan vastattu mitenkään tai asiasta suostuttu ry:n hallituksen kanssa neuvottelemaan.
Muttei niin pahaa ettei jotain hyvääkin: Virtanen ei sulje pois mahdollisuutta, että jokin yhteisesti hyväksyttävissä oleva ratkaisu vielä löytyisi! Tämä on suuri myönnytys taholta, joka on aiemmin julistanut nollatoleranssia valtauksille. Taiteilijoiden työtilaselvityksen sen sijaan emme usko ottavan huomioon vaihtoehtoisia kulttuuritiloja, joten sen varaan emme laske hiukkaakaan.
Turun Valtaajat ja Alakulttuuripääkaupunki - hanke kiittävät kaikkia osallistujia, jotka tekivät katujuhlastamme ikimuistoisen. Toivomme nyt alkaneen liikkeen vahvistuvan tulevan kesän aikana ja toivotamme kaikki tervetulleiksi tuleviin valtauksiin. Sillä kuten aiemminkin on todettu, valtaukset eivät lopu, ennen kuin Turussa on autonominen kulttuurikeskus.
To be continued...

sunnuntai 17. toukokuuta 2009
Vapaa katu!
Vapaan kulttuurin festivaali ei koskaan päässyt kunnolla alkamaan. Jos tämä jäi harmittamaan sinuakin, tule mukaan tukimielenosoitukseen sekä juhlimaan kaduille ja näyttämään päättäjille ettei meitä voi kohdella miten tahansa. Virallinen mielenosoitus alkaa klo 15:15 Tilalaitoksella (Linnankatu 34), mutta jos vähänkään epäilet ettet osaa paikalle lähdemme yhdessä klo 15 torilta (emme saaneet poliisilta lupaa liikkua mielenosoituksena torilta, joten kokoonnumme yksityishenkilöinä). Ota kyltit ja juhlintavälineet (esim. akustiset soittimet, ruokaa, serpentiiniä, kanrevaaliasuja) mukaasi!
lauantai 16. toukokuuta 2009
Uutisointia perjantai-illasta valtamedioissa
Turun Sanomat
TS:n kuvareportaasi
YLE
Verkkouutiset
Ilta-Sanomat
Helsingin Sanomat
Voima (ei niin valtamedia)
Laittakaa lisää linkkejä jos löydätte!
TS:n kuvareportaasi
YLE
Verkkouutiset
Ilta-Sanomat
Helsingin Sanomat
Voima (ei niin valtamedia)
Laittakaa lisää linkkejä jos löydätte!
Vapaata kulttuuria jokirannassa!
Vaikka virkavalta esti festivaalin suunnitellussa kohteessa ja järjettömällä voimankäytöllä otti kiinni osan ihmisistä, emme lopeta tähän.
Tervetuloa jokirantaan Jokikadun kiinteistön eteen tänään klo 15 -> juhlimaan vapauttamme piknikin, akustisen musiikin (omat soittimet mukaan!) ja muun ohjelman voimin.
We shall overcome!
perjantai 15. toukokuuta 2009
Vapaan kulttuurin festivaalit peruttu!
Turun kaupunki muisti vapaan kulttuurin ystäviä ja tapahtumajärjestäjiä tänään väkivaltaisen yhteenotoin ja lukuisin pidätyksin. Noin 15 ihmistä joutui illalla telkien taakse ja kaikkia odottaa vähintään 10 päiväsakon suuruinen sakkorangaistus.
Tästä syystä festivaali on nyt peruttu ellei toisin ilmoiteta.
Kaikesta tästä voitte syyttää joko Turun kaupunkia, Turun kaupungin tilalaitosta, Martti Kuitusta, poliiseja tai kaikkia yhdessä.

torstai 7. toukokuuta 2009
Mikä Vapaan kulttuurin festivaali?
Mitä?
Vapaan kulttuurin festivaali on ruohonjuuritason toimijoiden organisoima, sitoutumaton kolmipäiväinen festivaali. Kulttuuri nähdään laajana käsitteenä, ja mukana vuonna 2009 on kaikkea animaatioista nukketeatteriin, aloittelevista punkbändeistä indiemusiikin koviin nimiin ja linnunpöntön rakentamisesta shakkiturnaukseen. Tapahtuma on ilmainen ja ikärajaton, eli avoin kaikille kiinnostuneille. Kaikki esiintyjät ovat tulleet mukaan tapahtumaan vailla korvauksia, vain tukeakseen vapaan kulttuurin ajatusta. Kaikki ohjelma on turkulaisten tuottamaa, ja järjestäjät ovatkin tahtoneet tänä vuonna nostaa esiin nimenomaan turkulaista osaamista. Hyvä Turku!
Vapaan kulttuurin festivaali järjestetään toukokuussa 2009 toista kertaa. Ensimmäinen festivaali järjestettiin huhtikuussa 2008 kulttuurikeskus Jokikadun avajaisfestivaalina.
Mikä vapaa kulttuuri?
Vapaan kulttuurin festivaali on syntynyt tarpeesta tehdä kaupunkitilasta ihmisten, meidän itsemme näköistä. Julkisessa tilassa saa yleensä näkyä vain se, jolla on varaa maksaa julkisuudesta ja jonka mainostoimistot hyväksyvät valotauluilleen. Mielestämme kaupunki kuuluu kaupunkilaisille, ja nämä saavat näkyä ja kuulua kaupunkitilassa. Vapaan kulttuurin festivaali on osa globaalia taistelua vapaasta kaupunkitilasta. Olemme nostaneet kulttuurin tärkeäksi aseeksi tässä taistelussa. Emme koe kulttuuripääkaupunki Turun kulttuuritarjontaa tyydyttäväksi: taidemuseot, kaupunginteatteri ja oopperat ovat hienoja asioita, mutta ne eivät ole sitä mitä me haluamme. Kulttuuria eivät ole vain ne asiat, jotka on listattu kuntien kulttuuriohjelmiin. Koemme tärkeäksi nostaa alakulttuurin arvostusta järjestämällä itsemme näköisiä ja kokoisia tapahtumia, ilman suurien säätiöiden tylsää byrokratiaa ja miljoonabudjetteja. Tahdomme vapauttaa kulttuurin laitoksista ja rahastoista takaisin ihmisille ja sanoa, että jokainen voi olla osa kaupunkikulttuuria, ei vain passiivisena kuluttajana ja kokijana vaan tuottajana ja tekijänä. Jokainen on taiteilija, kulttuuri kuuluu kaikille!
Kuka?
Vapaan kulttuurin festivaalin takana ovat asiasta innostuneet paikalliset toimijat. Ohjelmatuotannosta vastaa pitkälti Turku Euroopan alakulttuuripääkaupunki 2011 ja tiloista Turun Valtaajat, mutta mukana on paljon myös yksittäisiä, sitoutumattomia tahoja. Taideakatemian opiskelijat tuottavat festivaalille ohjelmaa ja festivaali tukee Pro Taideakatemia-liikettä. Lisäksi järjestäjänä on jokainen paikalle saapuva yksilö, eli mahdollisesti juuri SINÄ! Tule ja tee festarista itsesi näköinen.
Missä?
Viime vuoden festivaali pidettiin vanhan autokorjaamon tiloissa Jokikadulla. Tänä vuonna puhaltavat kuitenkin uudet tuulet ja olemme jättäneet koneöljyn ja holvikaaret taaksemme ja pääsemme tutustumaan periturkulaiseen rakennuskulttuuriin. Festivaalin sijaintia ei paljasteta etukäteen turvallisuussyistä, vaan parhaiten mukaan pääsee ilmestymällä pe 15.5. klo 18 Kauppatorille, josta suuntaamme kulkumme uudelle festivaalialueelle. Mikäli et pääse tuolloin paikalle, kuulostele viidakkorumpua tai palaa näille sivuille 15.5. klo 18:30.
Ohjeistus
Jotta kaikki voisivat nauttia festivaalista, toivomme juhlijoiden sitoutuvan seuraavaan:
Yleisohjeena: Älä mokaa
Ei rasismia, seksismiä tai väkivaltaa.
Ei piirtämistä tai maalaamista sisäseiniin tai ikkunoihin.
Ei tupakointia sisätiloissa.
Tervetuloa ja pidetään kivaa!

keskiviikko 6. toukokuuta 2009
Vapaan kulttuurin festivaalin ohjelma
Turku Euroopan alakulttuuripääkaupunki 2011 ja
Turun Valtaajat ylpeänä esittävät:
Vapaan kulttuurin festivaali vol. II
Alustava ohjelma, muutokset mahdollisia
PE 15.5.2009
18:00 Kokoontuminen Kauppatorilla, josta siirrymme festivaalialueelle
19:00 Manic Rampage - alternative rock
19:30 Sirkus Gelsomina - innovatiivinen nukketeatterisirkus
20:30 Peasant Shoes - indie
21:00 Jeesus ja opetuslapset - punk
21:30 No Man's Armi -punk
22:00 Sakea -hiphop
22:30 Ronskibiitti - hiphop
23:30 Yleislakko
00:00 Yakuzi pato - lounge
00:45 VALOVOIMA - tekno
LA 16.5.
12:00-> Kahvila
14:00 - 18:00 Käsityöpaja
Nappeja, nuppeja, neppareita? Avoin käsityöpaja, jossa resurssit kankaanpainoon, neulontaan, vaatteiden korjaukseen ja tuunaukseen ynnä muuta.
19:00 Taideakatemian animaatioita
20:00 Fragile! Työryhmä Kuuma ankanpoikanen kertoo seksin iloista ja suruista nukketeatterin keinoin
20:30 XXXX - industrial noise
21:00 Doktor Heartless - kauhunukketeatteria! Pinokkio ja kumppanit silpoutuvat silmiesi edessä...
22:00 English lessons - animaatio by Turun Anikistit
22:30 Liittovaltio - glampunk
23:15 Lausteen Demoni - grunge/psyke
00:30 Noituus - crustpunk
01:00 Affinity - metal
SU 17.5.
12:00 -> Kahvila
12:00-16:00 Käsityöpaja

14:00 Shakkiturnaus
15:00 Linnut! - rakennetaan linnunpönttöjä lähipuiden tirpeille sekä harjoitellaan niiden hoitoa
16:00 Poi - työpaja. Johdatus tulitaiteeseen. Tule tekemään itsellesi harjoituspoit sekä harjoittelemaan niiden käyttöä.
17:00 Street football - ottelu
18:00 Talokokous
19:30 They won't stay dead! - zombinukketeatteria
20:00 Taideakatemian leffoja

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)